Gaudeamuksen huhtikuun jäsenetu: Kokka kohti tuntematonta

Pitkään jatkunut sade kiristää pesässä kyhjöttävien Kekomielen ötököiden hermoja. Onneksi paikalle saapuu Oukka, joka alkaa kertoa jännittäviä tarinoita sukulaistensa seikkailuista. Kukapa olisi uskonut, että Oukan esivanhemmat saapuivat Amerikkaan kauan ennen Kolumbusta, ylittivät Tyynen valtameren laivakorppujen voimalla ja uhmasivat Etelämantereen kylmyyttä retkikuntalaisten hatussa. Ja millaisia ihmeitä pääsikään näkemään Oukan äiti, ihka oikea avaruuslentäjä?

Jukka Laajarinteen kirjoittama ja Mari Luoman kuvittama Kokka kohti tuntematonta: Tarina tutkimusmatkoista (Gaudeamus 2025) vie lukijansa maailman vaikeapääsyisimpiin kolkkiin ja avaruuden korkeuksiin. Tutuksi tulevat niin tutkimusmatkojen kiehtova historia kuin tavat kerätä tietoa eri aikoina. Eikä uteliaiden seikkailijoiden tarvitse aina lähteä merten taakse, sillä tutkittavaa löytyy lähempääkin – vaikka omalta pihalta. Kokka kohti tuntematonta on Helsingin yliopiston tiedekasvatuksen asiantuntijoiden kanssa ideoidun Riikkinen ja Oukka tutkivat -kirjasarjan kuudes, itsenäinen osa, ja se on suunnattu erityisesti 6–9-vuotiaille. Sarja voitti Lauri Jäntin säätiön parhaalle lasten ja nuortenkirjalle jakaman Tieto-Lauri-palkinnon 2025.

Tilaa teos jäsenetuhintaan

Tilaa Kokka kohti tuntematonta nyt Alumniyhdistyksen jäsenetuhintaan 19,90 € (ovh 30 €) ja ilmaisella toimituksella kustantaja Gaudeamuksen verkkokaupasta kampanjakoodilla TUTKIMUSMATKALLA25. Saat edun lisäämällä kirjan ostoskoriin, syöttämällä ostoskorissa kampanjakoodin sille varattuun kenttään ja painamalla Käytä-painiketta. Tarjous on voimassa 2.5. asti. Tarjousta ei voi yhdistää Alumniyhdistyksen perusjäsenetuun eikä samalla tilauskerralla voi tilata muita tuotteita perusjäsenedulla.

Alumniyhdistyksen yhteistyökumppanina Helsingin yliopiston kustantamo Gaudeamus tarjoaa verkkokaupassaan jäsenetuna 25 % alennuksen normaalihinnoista koko vuoden ajan.