Helsingin yliopiston alumniyhdistys järjestää pitkän viikonloppumatkan Dubliniin 10.-14.11.2023. Matkalla tutustumme suomenkielisen paikallisoppaan johdolla Irlannin ja Dublinin kaupungin historiaan, kulttuuriin, paikallisiin pienpanimoihin ja viskitislaamoihin. Vierailemme mm. Irlannin vanhimman yliopiston Trinity Collegen tiloissa sijaitsevassa Book of Kells -näyttelyssä, Irlannin Kirjallisuusmuseossa sekä Irlannin kansallistaidegalleriassa.
Lisäksi teemme vierailun 1700-luvulta peräisin olevaan taidekokoelmastaan tunnettuun Russborough’n kartanoon, joka sijaitsee Dublinista etelään vehreässä Wicklow’n maakunnassa. Täältä jatketaan kauniiden maisemien ohi Glendalough’n luostariraunioille ja tutustutaan Irlannin kasvitieteelliseen puutarhaan. Matkan aikana maistellaan myös pienpanimon tuotteita ja tutustutaan oluen sekä irlantilaisen viskin valmistukseen Pearse Lyons boutique -viskitislaamossa. Irlantilaisesta musiikista ja paikallisesta riverdance-tyyppisestä tanssista pääsemme nauttimaan pubi-illan aikana paikallisten seurassa. Aikaa on myös ostoksille ja rennolle ajanvietolle. Grafton Street -ostoskadun lukuisilta sivukujilta löytyy mukavia pubeja ja kahviloita sekä kuuluisa Stephens Green -puisto aivan ostoskadun kupeessa.
Tämän alumnimatkan yhteistyökumppanina toimii SoileTours. Varaukset ja tiedustelut: SoileTours/Anne Nordström, sähköpostilla info@soiletours.com tai puhelimitse 09-41 29 344.