Marraskuun tutkijatiistain vieraaksi saapuu kreikan kielen ja kirjallisuuden yliopistonlehtori Marke Ahonen. Hän keskustelee yhdessä Mika Perälän ja Ville Vuolannon kanssa toimittamastaan teoksesta Antiikki ja me: Miksi antiikin tutkimusta tarvitaan (Gaudeamus), joka esittelee vireää, korkeatasoista ja kansainvälisesti tunnustettua suomalaista antiikintutkimusta. Ahosen piti alun perin tulla vieraaksi joulukuussa ja Maijaliisa Erkkolan marraskuussa, mutta muuttuneiden aikataulujen takia vierailut on vaihdettu päittäin.
Antiikin perintö on olennainen osa eurooppalaista sivistystä ja identiteettiä. Se on läsnä kielissä ja kulttuurissa, tieteissä ja taiteissa, arvoissa ja ajattelumalleissa sekä yhteiskunnan rakenteissa. Monitieteisen antiikintutkimuksen ansiosta ymmärrämme muinaisten kreikkalaisten ja roomalaisten vaikutuksen arjessamme sekä osaamme tuottaa kriittistä tietoa ja vaihtoehtoisia tulevaisuudenkuvia. Antiikki ja me -teoksessa ovat esillä niin elävät kuolleet kielet, antiikin ajatusten pitkät jäljet kuin kirjallisuuden tosiklassikot. Teoksessa tarkastellaan antiikin ihmiskäsityksiä, tragedian olemusta, runoutta mielihyvän ja tyydytyksen lähteenä sekä antiikin kirjallisuuden kääntämistä. Mitä tiedetään naisista antiikin ajan filosofiassa ja uskonnoissa ja millainen suhde roomalaisilla oli luontoon? Entä oliko antiikin lääketieteestä mihinkään, ja miten ankat liittyvät roomalaiseen oikeuteen?
Kirjallisuuspiirin tutkijatiistaissa Marke Ahosta haastattelee tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa.
Kirjallisuuspiirissä kirjailijat ja tutkijat keskustelevat tuoreista teoksistaan. Maanantaisin painopiste on kaunokirjallisuudessa ja tiistaisin esillä ovat Helsingin yliopiston tutkijoiden työhön perustuvat tietokirjat. Kirjallisuuspiirin maanantai-iltojen ohjelman ovat suunnitelleet Otavan kustannuspäällikkö Maarit Halmesarka ja Gummeruksen kotimaisen kaunokirjallisuuden toimituspäällikkö Niina Miettinen. Tutkijatiistaiden ohjelmasta vastaavat humanistisen tiedekunnan dekaani, tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa ja Suomen tietokirjailijat ry:n entinen puheenjohtaja, emeritusprofessori Markku Löytönen.
Tiistai 25.11.2025 kello 17-18, Porthania PII (Yliopistonkatu 3). Tapahtumaa voi seurata myös suoratoistona.

