HISTORIA 2012

Helsingin 200-vuotisjuhlavuosi pääkaupunkina ja maailman designpääkaupunkina näkyi yhdistyksen ohjelmassa. Alumnijuhlan teema oli Kaunis Helsinki, ruma Helsinki. Studia Medicina ja Studia Humaniora -luentosarjat tarjosivat tieteennälkäisille mielenkiintoisia keskusteluja. Vuoden ohjelmassa käsiteltiin niin Venäjän turvallisuuspolitiikkaa, työllistymistä vuonna 2030, ruoan riittävyyttä, mayojen maailmanlopun ennusteita kuin karkauspäivien ja Unioninkadun kulttuurihistoriaa. Lapsi & alumni tapahtumissa tutustuttiin maapallon ympäristöihin ja kasvuolosuhteisiin sekä merten saloihin. Kristiinan ystävät ja Helsingin yliopistomuseon ystävät kokoontuivat. Alumnimatkat suuntautuivat Petraan ja Aaronin vuorelle sekä Keniaan Taitan tutkimusasemalle. Yhdistys käynnisti kaksoisjäsenyysyhteistyön Savolaiset Seniorit ry:n kanssa. Kulttuuritreffien suosio jatkui monipuolisen kulttuuritarjonnan voimin. Vuoden  Alumni pääjohtaja, FT Petteri Taalas luennoi aiheesta Ilmastonmuutos – viherhömppää vai tieteen viimeisin sana? Alumniristeily suuntasi Länsi-Euroopan historiallisiin kaupunkeihin.

HALLITUS TOIMIKAUDELLA 2012

  • Varatuomari Seppo Riski (puheenjohtaja)
  • Varatuomari Taisto Hujala
  • Suunnittelujohtaja Tommi Juusela
  • Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Marianna Kankare-Loikkanen
  • Vararehtori Kimmo Kontula
  • Toimittaja Samuli Laita
  • Päätoimittaja Reetta Meriläinen
  • Tiedekirjailija Marjo Nurminen
  • Walter Rydman
  • Luonnontieteiden kandidaatti Jaakko Suomela
  • Kirjailija Anja Snellman-Orma
  • Pankinjohtaja Markku Venäläinen

VALTUUSKUNTA TOIMIKAUDELLA 2012

  • Presidentti Pauliine Koskelo (puheenjohtaja)
  • Johtaja Klaus Cawén
  • Kansliapäällikkö Jarmo Vaittinen
  • Toiminnanjohtaja Arto Aniluoto
  • Tuula Haatainen
  • Hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin
  • Johtaja Helena Hiilivirta
  • Professori Bengt Holmström
  • Toimitusjohtaja Mikael Jungner
  • Ylilääkäri Juhani Juntunen
  • Pääsihteeri Mirjam Kalland
  • Johtokunnan puheenjohtaja Erkki Liikanen
  • Hallituksen puheenjohtaja Tomas Lindholm
  • Johtaja Susanna Miekk-oja
  • Toimitusjohtaja Hannu Penttilä
  • Piispa Simo Peura
  • Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri
  • Kolumnisti ja vapa toimija Pekka Seppänen
  • Toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes
  • Pääjohtaja Petteri Taalas
  • Valtiosihteeri Pertti Torstila
  • Johtaja Teija Tiilikainen
  • Johtava ekonomisti Penna Urrila

VUOSIKOKOUS 2012

Helsingin yliopiston alumni ry:n sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin tiistaina 6.11.2012 Yliopiston päärakennuksen, auditorio VII:ssä (Unioninkatu 34).

Koko vuoden 2012 ohjelma

Ke 1.2.2012 klo 18-20 Stu­dia Me­dici­na: Mitä gee­ni­si ker­to­vat?

Bio­me­dicum, Haart­ma­nin­ka­tu 8

Professori Juha Kere, Helsingin yliopisto ja Karoliininen instituutti: Geeneissäkö kohtalomme avaimet? Dosentti Irma Järvelä, Helsingin yliopisto: Geenitestien käytännön merkitys sekä Dosentti Ritva Halila, Helsingin yliopisto: Tietää vai ei – oma pulma vai muiden?

Ma 27.2.2012 klo 19 Alum­nien kult­tuu­rit­ref­fit: Suo­men Kan­sal­lis­teat­te­ri: KAN­SAN­HIIH­TO 2012 Tra­gi­ko­me­dia hiih­tä­vän kan­san san­ka­reis­ta

Suu­ri näyt­tä­mö klo 19.00

Mika Myllyaho – Taina West – Paula Korva
Kansanhiihto 2012 on jatkoa Täällä Pohjantähden alla 2011 -esitykselle, joka pohtii suomalaisuutta ja nyky-Suomea. Millaista on sankaruus nykymaailmassa, kun kilpailussa ei keinoja kaihdeta eikä latua anneta. Klo 18.15 ryhmämme tapaa Kansallisteatterin johtajan Mika Myllyahon teatterin Lavaklubilla (ravintola Morkussa), joka on varattu vain tälle ryhmälle. Tervetuloa kulttuuritreffeille!

Ke 29.2.2012 klo 17-19 Maa­il­man­kir­jat se­kai­sin! Kar­kaus­päi­vä kult­tuu­ri­his­to­rias­sa ja täh­ti­tie­tees­sä

Port­ha­nia (Yli­opis­to­ka­tu 3), Suo­men laki -sali

Alumniyhdistys järjestää yhteistyössä Tähtitieteellinen seura Ursan kanssa karkauspäivänä tilaisuuden, jossa käsitellään karkauspäivää niin kulttuurihistoriallisesti kuin tähtitieteellisestikin merkittävänä ilmiönä. Aihetta valottavat Euroopan historian professori Laura Kolbe sekä almanakkatoimistosta suunnittelija Asko Palviainen.

To 1.3.2012 klo 17-19 Stu­dia Hu­ma­nio­ra: Unio­nin­ka­tu – ret­ki kau­pun­gin yti­meen

Hel­sin­gin yli­opis­ton pää­ra­ken­nus (Fa­bia­nin­ka­tu 33), Pie­ni juh­la­sa­li

Museologian yliopistonlehtori Marja-Liisa Rönkkö kertoo Unioninkadusta ja suomalaisen museon juurista ja tutkijatohtori Leena Paaskoski Jyväksylän yliopistosta kertoo metsätalon historiasta. Luennot ovat osa kevään Studia Humaniora-sarjaa.

Ke 7.3.2012 klo 16.15 HYMY-ryh­män ta­paa­mi­nen

Arp­pea­num (Snel­ma­nin­ka­tu 3)

Helsingin yliopistomuseon ystävät HYMY kokoontuu suunnittelemaan vuoden 2012 toimintaa ja valitsemaan keskuudestaan suunnitteluryhmän. Päärakennus (Fabianinkatu 33), auditorio VIII.

To 8.3.2012 klo 16-19 Kan­sain­vä­li­sen nais­ten­päi­vän juh­la

Pää­ra­ken­nus, Juh­la­sa­li (Alek­san­te­rin­ka­tu 5)

Alumniyhdistys on mukana järjestämässä kansainvälisen naistenpäivän juhlaa. Vuoden 2012 juhlan teemoina ovat naisten voimaannuttaminen, maaseudun naiset sekä Rio+20.

Ti 13.3.2012 klo 17-19 Yh­teis­kun­nan Tu­ki­pi­la­rit: Suo­men Pank­ki

Suo­men Pank­ki (Snell­ma­ni­nau­kio)

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ja johtokunnan neuvonantaja Juha Tarkka esittelevät niin Suomen Pankin historiaa kuin ajankohtaista taloustilannettakin. Lisäksi osallistujat pääsevät kierrokselle tutustumaan Suomen Pankin taidekokoelmaan.

Ke 14.3.2012 klo 18 VOX Hel­sin­ki

Pää­ra­ken­nus, Juh­la­sa­li (Alek­san­te­rin­ka­tu 5)

VOX Helsinki on Helsingin yliopiston ja Helsingin Sanomien
yhteinen maailmanmuuttoliike. Se on sarja puheenvuoroja hyvästä elämästä – särmikkäästi ja kiinnostavasti. Vuoden ensimmäisen VOX Helsingin teemana on design.

Ke 14.3.2012 klo 17 Tans­si­vat ai­vot

Port­ha­nia, Sali 1 (Yli­opis­ton­ka­tu 3)

Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Suomen aivosäätiön kanssa.

To 15.3.2012 klo 17 Alum­niyh­dis­tyk­sen jä­se­nil­ta Tiede­kulmassa

Tie­de­kul­ma (Alek­san­te­rin­ka­tu 7)

Alumniyhdistys kutsuu jäsenensä tutustumaan Helsingin yliopiston uuteen esittelytilaan Tiedekulmaan. Tiedekulman toimintaa alumneille esittelee yliopiston viestintäjohtaja Kirsti Lehmusto ja lisäksi luvassa on musiikkia ja pientä tarjoilua. Tervetuloa mukaan!

Ke 28.3.2012 klo 18-20 Stu­dia Me­dici­na: Sai­rau­det, lääk­keet ja lii­ken­ne

Bio­me­dicum (Haart­ma­nin­ka­tu 8)

Studia Medicina -luentotilaisuuksissa lääketieteen huippuasiantuntijat jakavat oman alansa ajankohtaista tietoa suurta yleisöä kiinnostavista aiheista.

To 29.3.2012 klo 19 Alum­nien kult­tuu­rit­ref­fit: Hel­sin­gin kau­pun­gi­nor­kes­te­ri

Musiik­ki­ta­lon kon­sert­ti­sa­li

Ylikapellimestari John Storgårds johtaa HKO:n konsertin, jonka solistina esiintyy poikkeuksellisesti jousikvartetti, kuluvalla kaudella 10-vuotisjuhliaan viettävä Meta4. Konsertin säveltäjänimiä ovat Gade, Spohr ja Mendelssohn. Lisätietoja HKO:n sivuilta. Yksi kansainvälistä tunnustusta saaneen suomalaiskvartetin jäsenistä on Atte Kilpeläinen, HKO:n alttoviulusektion äänenjohtaja. Hän saapuu tapaamaan ryhmäämme ylikapellimestari John Storgårdsin kanssa Musiikkitalon Terassilämpiössä klo 18.00. Tervetuloa kulttuuritreffeille!

Ma 2.4.2012 klo 14-16 Vie­rai­lu Kai­sa-ta­loon

Kai­sa-talo (Fa­bia­nin­ka­tu 30)

Helsingin yliopiston kirjasto kutsuu alumnit tutustumaan kirjaston tarjoamiin palveluihin ja näkemään omin silmin millainen nyt rakenteilla olevasta ja syksyllä 2012 avattavasta Kaisa-talosta tulee. Kaisa-talon kierroksen jälkeen tilaisuus jatkuu Tiedekulmassa. Kaisa-talon kiertokäynnille mahtuu vain 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta, joten varaa paikkasi ajoissa!

10.4.2012 klo 17-20 Ve­nä­jän tur­val­li­suus­po­li­tii­kan, ta­lou­den ja po­li­tii­kan ke­hi­tys.

Tie­tei­den talo, sali 505 (Kirk­ko­ka­tu 6)

Alustajat professori Hiski Haukkala ja VTT Pekka Sutela. Hiski Haukkala on kansainvälisen politiikan professori Tampereen yliopistosta. Hän on kirjoittanut vastikään kirjan “Suomen muuttuvat koordinaatit”, joka luotaa Suomen ulkopolitiikan lähitulevaisuutta. Toinen alustaja on tohtori Pekka Sutela, joka on erikoistunut neuvostoaikaisen ja nykyisen Venäjän talouteen. Sutela toimii nyt mm. vierailevana professorina Pariisissa. Keskustelun juontaa Hannu Kalajoki Tulevaisuuden tutkimuksen seurasta.

Ke 11.4.2012 klo 17-19 Tie­de ja käy­tän­tö: Mitä saa syö­dä?

Hel­sin­gin yli­opis­ton pää­ra­ken­nus (Fa­bia­nin­ka­tu 33), Sali 13

Kysymykseen Mitä saa syödä? vastaavat ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm, Eat & Joy Maatilatorin perustaja Aki Arjola sekä ruokakulttuuriprofessori Johanna Mäkelä.

Ke 18.4.2012 klo 15.30 HYMY-ryh­män tu­tus­tu­mi­nen yli­opis­ton tai­de­ko­koel­mien näyt­te­lyyn

Arp­pea­num (Snel­ma­nin­ka­tu 3)

HYMY-ryhmä tutustuu näyttelyyn museoamanuenssin FM Pia Vuorikosken opastuksella.

Ke 18.4.2012 klo 16 Alum­nien kult­tuu­rit­ref­fit: Suo­ma­lai­sen kir­jal­li­suu­den seu­ra

SKS:n ti­lois­sa

Tilaisuuden teemana on Sanojen talo – SKS suomalaisen kirjallisuuden kentällä ennen ja nyt. Dosentti Kai Häggman kertoo tutkimuksestaan “Sanojen talossa – Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1890-luvulta talvisotaan” ja dosentti, SKS:n kirjallisuusarkiston johtaja Ulla-Maija Peltonen kertoo SKS:n työstä suomalaisen kirjallisuuden kentällä 2000-luvulla.
Tilaisuus on maksuton, mutta ennakkoilmoittautuminen toivottava, sillä saliin mahtuu vain sata kuulijaa. Ilmoittautuminen alkaa 1.2., kuten muihin yhdistyksen tilaisuuksiin.
Esitysten jälkeen siirrytään SKS:n kirjamyymälään (Mariankatu 7)

To 19.4.2012 Stu­dia Hu­ma­nio­ra: Unio­nin­ka­tu – ret­ki kau­pun­gin yti­meen

Pie­ni juh­la­sa­li, pää­ra­ken­nus (Fa­bia­nin­ka­tu 33)

Kevään viimeisessä Studia Humaniorassa suomen kielen yliopistonlehtori Terhi Ainiala luennoi aiheesta Tähtitorninmäeltä Pitkällesillalle – paikannimistöstä kaupunkikuvassa, kotimaisen kirjallisuuden professori Jyrki Nummi kertoo teemasta Johdonvaihto yliopistolla – Aho, Järnefelt ja Tavastjerna sekä pohjoismaisen kirjallisuuden yliopistolehtori Kristina Malmio aiheesta Helsingfors och Unionsgatan i detektivromaner i början av 1900-talet.

24.4.2012 klo 17-20 Mis­sä työpaikat vuon­na 2030 ja mi­ten nii­tä hal­li­taan?

Tie­tei­den talo, sali 505 (Kirk­ko­ka­tu 6)

Alustukset futurologi Keijo Rajakallio ja tutkija Jukka-Pekka Heikkilä Vaasan yliopistosta, kommentoijana neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen, TEM, juontaja Arto Salmela. Kysymyksiä: Miten nuoret työllistyvät? Mihin ammatteihin rekrytoidaan, mistä irtisanotaan? Tilaisuuden järjestää Tulevaisuuden tutkimuksen seuran Helsingin toimintaryhmä. Tilaisuuten ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Ke 25.4.2012 klo 17-19 Cons­tan­ti­nus Africa­nus ja Theo­rica Pan­teg­ni lää­ke­tie­teen his­to­rias­sa

Kan­sal­lis­kir­jas­to, Au­di­to­rio (Yli­opis­ton­ka­tu 1)

Professori Haltia kertoo, kuinka antiikin kreikkalaisen lääketieteen perintö välittyi islamilaisen kulttuurin kautta keskiajan Eurooppaan ja loi pohjan länsimaisen lääketieteen uudelle nousulle. Keskiaikainen latinankielinen lääketieteen oppi- ja käsikirja Theorica Pantegni on Suomen vanhin sidottu käsikirjoitus ja yksi Kansalliskirjaston kokoelman helmistä.

27.4.–6.5.2012 Alum­ni­ris­tei­ly Län­si-Eu­roop­paan

Matkalla Portugalista Saksaan tutustutaan viiteen Länsi-Euroopan historialliseen kaupunkiin ja nautitaan ylellisen risteilyaluksen MS Deutschlandin tunnelmasta. Asiantuntijaoppaina Helsingin yliopistosta toimivat historian dosentti Tuomas Heikkilä ja Euroopan historian dosentti Liisa Suvikumpu.

Ma 7.5.2012 klo 17 Vuo­den alum­nin luen­to: Il­mas­ton­muu­tos – vi­her­hömp­pää vai tie­teen vii­mei­sin sana?

Hel­sin­gin yli­opis­ton pää­ra­ken­nus (Fa­bia­nin­ka­tu 33), Pie­ni juh­la­sa­li (4. krs)

Helsingin yliopiston vuoden alumni, Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas esitelmöi otsikolla Ilmastonmuutos – viherhömppää vai tieteen viimeisin sana? Tilaisuuden jälkeen viinitarjoilu.

To 10.5.2012 klo 19 Alum­nien kult­tuu­rit­ref­fit: Ku­nin­kaan puhe

Hel­sin­gin kau­pun­gin­teat­te­ri (Ensi lin­ja 2)

Ohjaus: Kari Heiskanen
Kuningas Yrjö VI:n tositarinaan perustuva draama kertoo monarkin taistelusta ja yrityksestä löytää oma äänensä. Kuninkaan puhe on voittanut mm. seitsemän Golden Globe- palkintoa ja palkittu neljällä Oscarilla. Elokuvan on Suomessa nähnyt jo lähes 200 000 katsojaa. Nyt tämä upea draama saa näyttämöversionsa lähes samaan aikaan Lontoossa ja Helsingissä.

Su 13.5.2012 klo 12 Flo­ran päi­vä

Kum­täh­den kent­tä, Tou­ko­la

Alumnit kokoontuvat Kumtähden kentälle piknikille ja nauttimaan niin opiskelijoiden seurasta kuin HYY:n järjestämästä ohjelmastakin. Tarjolla ainakin lasi kuohuvaa juhlateltasta.

Ke 23.5.2012 klo 16 Maa­il­man­lop­pu!

pää­ra­ken­nus, au­di­to­rio XV, (Fa­bia­nin­ka­tu 33)

FT Rami Rekola perehdyttää alumnit mayojen kulttuuriin, mytologiaan ja maailmanlopun ennustuksiin. Mitä maailmanlopun ennustus väittää ja mitä mayat oikeasti aiheesta sanoivat? Lopuksi kuulijoille tarjotaan vielä vilkaisu todelliseen maailmanloppuun.

To 24.5.2012 klo 17 Lap­si & Alumni

Che­micum (A. I. Vir­ta­sen au­kio 1)

Kumpulan tiedekampuksella sijaitsevan Kemianluokka Gadolin on oppimisympäristö, jossa lapset ja aikuiset tutustuvat kemian mielenkiintoiseen maailmaan. Tapahtumaan on perinteisesti osallistunut alumni/alumnit lapsineen tai lapsenlapsineen. Tapahtumassa on kuuden vuoden alaikäraja.

Ke 30.5.2012 klo 18-20 Stu­dia Me­dici­na: Ra­vit­se­mus ja ra­vin­to

Bio­me­dicum (Haart­ma­nin­ka­tu 8)

Studia Medicina -luentotilaisuuksissa lääketieteen huippuasiantuntijat jakavat oman alansa ajankohtaista tietoa suurta yleisöä kiinnostavista aiheista.

Ke 6.6.2012 klo 18 VOX Hel­sin­ki

Pää­ra­ken­nus, Juh­la­sa­li (Alek­san­te­rin­ka­tu 5)

VOX Helsinki on Helsingin yliopiston ja Helsingin Sanomien
yhteinen maailmanmuuttoliike. Se on sarja puheenvuoroja hyvästä elämästä – särmikkäästi ja kiinnostavasti.

Ti 28.8.2012 Kris­tii­nan Ys­tä­vät aa­miai­nen

Kah­vi­la Krul­la (Lönn­ro­tin­ka­tu 13)

Aamupala tarjoaa tilaisuuden laajentaa omia verkostoja yli totuttujen, näkyvien ja näkymättömien rajojen sekä keskustella mielenkiintoisista, ärsyttävistä, ajankohtaisista tai muuten vaan inspiroivista aiheista.

Ma 3.9.2012 klo Ava­jais­kar­ne­vaa­lit

Port­ha­nia (Yli­opis­to­ka­tu 3)

Alumnit ovat jo kolmatta kertaa mukana akateemisen vuoden avauksessa. Tule mukaan viettämään hauska ja hyödyllinen iltapäivä yhdessä UniSportin kanssa kannustaen opiskelijoita liikkumaan. Lisätietoja täältä ja yhdistyksen toiminnanjohtajalta.

Ti 4.9.2012 klo 17-20 Low Car­bon Club

WDC Pa­vil­jon­ki (Ul­lan­lin­nan­ka­tu 2-4)

Millaiset tuotteet auttavat meitä muuttamaan elämäntapojamme kestävämmäksi? Design Destrictin kauppojen valikoimista nostetaan esiin parhaat kestävien elämäntapojen innovaatiot. Ideat käsiteltävistä tuotteista kootaan Low Carbon Clubin Facebook-ryhmässä ennen tapahtumaa.

Ma-ke 10.–19.9.2012 Alum­ni­mat­ka

Tutustumismatka yliopiston Taitan tutkimusasemalle professori Jouko Rikkisen ja Petri Pellikan johdolla.

Ti 11.9.2012 klo 18–20 Kou­vo­lan Alum­niklu­bin klu­bi-ilta

Kou­vo­lan Pal­me­nia (Pa­raa­ti­kent­tä 6, Kou­vo­la)

Kouvolan Alumniklubi tutustuu Palmenian toimintaan.

Ke 19.9.2012 klo 18–20 Stu­dia Me­dici­na

Bio­me­dicum Hel­sin­ki (Haart­ma­nin­ka­tu 8)

Ylilääkäri Tiina Saarto, professori Eija Kalso ja Erikoislääkäri Tiina Tasmuth puhuvat teemanaan elämänlaatu vaikean taudin hoidossa.

Ti 25.9.2012 Kris­tii­nan ys­tä­vät aa­miai­nen

Kah­vi­la Krul­la (Lönn­ro­tin­ka­tu 13)

Aamupala tarjoaa tilaisuuden laajentaa omia verkostoja yli totuttujen, näkyvien ja näkymättömien rajojen sekä keskustella mielenkiintoisista, ärsyttävistä, ajankohtaisista tai muuten vaan inspiroivista aiheista.

Ti 2.10.2012 klo 17–19 Kou­vo­lan Alum­niklu­bin kes­kus­te­lu­ti­lai­suus Ve­nä­jä-tee­mas­ta

Keskustelun alustajana on Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin johtaja professori Markku Kivinen.

To 4.10.2012 klo 18 Suo­men var­hai­sim­man kir­ja­kult­tuu­rin syn­ty

Kan­sal­lis­kir­jas­to (Unio­nin­ka­tu 36)

Miten kirjallinen kulttuuri tuli Suomeen keskiajalla? Miten Suomesta tuli osa läntistä maailmaa? Tutustumme Kansallismuseon näyttelyyn tutkiva, FT Tuomas Heikkilän johdolla. Näyttely perustuu hänen johtamaansa tutkimusprojektiin.

Ma 8.10.2012 klo 17-19 Kir­jal­li­suus­pii­ri

Pää­ra­ken­nus, Ru­ne­berg-sali. (Fa­bia­nin­ka­tu 33, 2. krs)

Mitä uutta Veikko Huovisesta? Panu Rajala kertoo teoksestaan.

Ke 10.10.2012 klo 18 Sa­vo­lai­sen Osa­kun­nan Se­nio­rei­den pe­rin­tei­nen syys­kei­laus

Ruusu­lan kei­la­hal­li (Ruusu­lan­ka­tu 3-5, Hel­sin­ki)

Savolaisen osakunnan seniorit kutsuvat Alumniyhdistyksen jäsenet mukaan keilailemaan hyvässä seurassa! Keilailu omakustannehintaan.

Ti 16.10.2012 klo 19 Alum­nien Kult­tuu­rit­ref­fit: Suo­men kan­sal­lis­ba­let­ti 90 vuot­ta

Kan­sal­lis­ba­let­ti, (Hel­sin­gin­ka­tu 58)

Etelämeren eksotiikkaa henkivä balettiklassikko Le Corsaire (Merirosvo) juhlivan kansallisbalettimme syysohjelmistossa: vuonna 1856 kantaesitetty baletti nähdään nyt legendaarisen koreografin Marius Petipan versiona, joka sai ensi-iltansa Pietarissa 1899.

To 25.10.2012 klo 16.30-18 HYMY: Hel­sin­gin yli­opis­ton Ob­ser­va­to­rio

Hel­sin­gin yli­opis­ton Ob­ser­va­to­rio, (Ko­per­ni­kuk­sen­tie 1)

Vierailu uuteen käyttöön valmistuneessa Tähtitorninmäen observatoriossa. Observatorio valmistui vuonna 1834 C.L. Engelin ja yliopiston
tähtitieteen professori August Argelanderin suunnittelemana ja sitä hyödynnettiin mm. kansainvälisenä yhteistyönä tehtyyn Carte du Ciel -ohjelmaan. Tutustuminen on Alumniyhdistyksen HYMY-ryhmän jäsenille.

Pe 26.10.2012 klo 18–23 Alum­ni­juh­la

Van­ha Yli­op­pi­las­ta­lo (Man­ner­hei­min­tie 3)

Tule mukaan Vanhalle juhlistamaan alumniutta ja pitämään hauskaa! Juhlan teemana on Helsingin juhlavuoden kunniaksi Kaunis Helsinki, Ruma Helsinki.

La 27.10.2012 Ostro­bot­nia rocks

Ostra­bot­nia (Museo­ka­tu 10)

Ostrobotnialla jyrähtää 27.10., kun yksi Suomen arvostetuimmissa rockyhtyeistä, 22-Pistepirkko, nousee juhlavuoden kunniaksi Bottan lavalle. 100-vuotiasta osakuntarakennusta juhlitaan myös muissa tilaisuuksissa.

Ti 30.10.2012 Kris­tii­nan ys­tä­vät aa­miai­nen

Kah­vi­la Krul­la (Lönn­ro­tin­ka­tu 13)

Aamupala tarjoaa tilaisuuden laajentaa omia verkostoja yli totuttujen, näkyvien ja näkymättömien rajojen sekä keskustella mielenkiintoisista, ärsyttävistä, ajankohtaisista tai muuten vaan inspiroivista aiheista.

Ti 6.11.2012 klo 16.30 Hel­sin­gin yli­opis­ton alumni ry:n sään­tö­mää­räi­nen vuo­si­ko­kous

Pää­ra­ken­nus, au­di­to­rio VII (Unio­nin­ka­tu 34)

Tervetuloa mukaan vaikuttamaan yhdistyksen tulevaisuuteen! Esityslista.

Ma 12.11.2012 klo 17–19 Kir­jal­li­suus­pii­ri

Pää­ra­ken­nus, Ru­ne­berg-sali (Fa­bia­nin­ka­tu 33, 2. krs)

Juhani Salokannel kertoo virolaisesta kirjallisuudesta.

Ti 13.11.2012 Kris­tii­nan Ys­tä­vät-aa­miai­nen

Tie­de­kul­ma (Alek­san­te­rin­ka­tu 7)

Aamupala tarjoaa tilaisuuden laajentaa omia verkostoja yli totuttujen, näkyvien ja näkymättömien rajojen sekä keskustella mielenkiintoisista, ärsyttävistä, ajankohtaisista tai muuten vaan inspiroivista aiheista.

Ke 14.11.2012 klo 18-20 VOX Hel­sin­ki

Pää­ra­ken­nus, Juh­la­sa­li (Alek­san­te­rin­ka­tu 5)

VOX Helsinki on Helsingin yliopiston ja Helsingin Sanomien yhteinen maailmanmuuttoliike. Se on sarja puheenvuoroja hyvästä elämästä – särmikkäästi ja kiinnostavasti.

Pe 23.11. 2012 klo 19 Alum­nien Kult­tuu­rit­ref­fit: Hel­sin­gin kau­pun­gi­nor­kes­te­ri 130 vuot­ta

Musiik­ki­ta­lo (Man­ner­hei­min­tie 13A)

Helsingin kaupunginorkesteri, Pohjoismaiden ensimmäinen ammattisinfoniaorkesteri, on toiminut 130 vuotta – yhtä pitkään kuin Berliinin ja Pietarin filharmonikot. Juhlasyksyn ohjelmistosta alumnien illaksi on valittu sävykäs Debussy-Tshaikovski -konsertti, jonka johtaa saksalaismaestro Jun Märkl solistinaan korealainen sellovirtuoosi Young-Chang Cho.

Ke 28.11.2012 klo 18 Stu­dia Me­dici­na

Bio­me­dicum Hel­sin­ki (Haart­ma­nin­ka­tu 8)

Teemana viinan vaarat. Tarkempi ohjelma lähempänä tapahtuman ajankohtaa.

Pe 7.12.2012 Du­ma­ri ja Spu­get-kon­sert­ti

Sa­voy-teat­te­ri (Ka­sar­mi­ka­tu 46)

Tuomari Nurmio yhtyeineen esittää vanhoja ja uusia stadilaislauluja. Helsingin julistaminen pääkaupungiksi aiheutti nopean väestönkasvun, jossa suomen, ruotsin ja venäjän kielet törmäsivät toisiinsa katutason kommunikaatiossa. Helsinki on se Baabelin torni joka ajan mittaan synnytti Stadin slangin, tuon Suomessa ainutlaatuisen alakulttuuri-ilmiön.

Ma 10.12.2012 klo 17 Kir­jal­li­suus­pii­ri

Vie­rai­lu Ota­vas­sa ( Uu­den­maan­ka­tu 10)

Kirjailijavieraina Sirpa Kähkönen ja Virpi Hämeen-Anttila, illan isäntänä kustannuspäällikkö Antti Kasper. Tarjoilua. Kirjamyyntiä tarjoushintaan.

Pe 14.12.2012 klo 19 Alum­nien ja las­ten Kult­tuu­rit­ref­fit: Sai­tu­rin jou­lu

Suo­men kan­sal­lis­teat­te­ri (Län­ti­nen Teat­te­ri­ku­ja 1)

Charles Dickensin rakastettu Saiturin joulu on kertomus oikeudenmukaisuudesta, inhimillisyydestä ja siitä, ettei koskaan ole liian myöhäistä muuttaa elämänsä suuntaa. Kurt Nuotion ainutlaatuinen näyttämöversio on kaunis ja tunnelmallinen esitys, joka huokuu teatterin ja tarinan taikaa. Esitys sopii 6-100-vuotiaille katsojille!