Kirjallisuuspiiri: Helena Sinervo

Helena Sinervo.

© Jonne Räsänen / Otava

Marraskuun Kirjallisuuspiirin vieraaksi saapuu Finlandia-palkittu kirjailija Helena Sinervo keskustelemaan uusimmasta romaanistaan Kirkasta ja välähtelevää (Otava 2024). Sulokkaasti tarinointia, autofiktiota ja painavaa ympäristöasiaa yhdistävä romaani on tarkka näkymä 1970-luvun Suomeen, johon muovi saapuu säihkyen jogurttipurkkien, ämpäreiden ja polyesterin muodossa. Ihmisten kulutustottumukset muuttuvat, kun muovi mahdollistaa uusien ihanien tavaroiden tulvan. 2010-luvulle tultaessa kepeys ja viaton kehitysusko kuitenkin vaihtuu huoleen maapallon selviytymisestä.

Sinervon uutuus tekee sen, minkä kaunokirjallisuus parhaimmillaan: antaa oivalluksen kaarista ja onnistuu olemaan samaan aikaan verevä romaani ja tärkeä kulttuurinen ja yhteiskunnallinen puheenvuoro.

— Anni Valtonen, Helsingin Sanomat.

Helena Sinervo on runoilija, kirjailija ja suomentaja, joka on Finlandia-palkinnon lisäksi voittanut kahdesti arvostetun Tanssiva karhu -runopalkinnon, ja hänelle on myönnetty Aleksis Kiven rahaston elämäntyöpalkinto. Kirjallisuuspiirissä Sinervoa haastattelee Otavan kustannuspäällikkö Maarit Halmesarka.

Kirjallisuuspiirissä kirjailijat ja tutkijat keskustelevat tuoreista teoksistaan. Maanantaisin painopiste on kaunokirjallisuudessa ja tiistaisin esillä ovat Helsingin yliopiston tutkijoiden työhön perustuvat tietokirjat. Kirjallisuuspiirin maanantai-iltojen ohjelman ovat suunnitelleet Siltalan kustannustoimittaja, kirjailija Antti Arnkil ja Otavan kustannuspäällikkö Maarit Halmesarka. Tutkijatiistaiden ohjelmasta vastaavat humanistisen tiedekunnan dekaani, tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa ja Suomen tietokirjailijat ry:n entinen puheenjohtaja, emeritusprofessori Markku Löytönen.

Maanantai 11.11.2024 kello 17-18, Porthania PIII (Yliopistonkatu 3). Tapahtumaa voi seurata myös suoratoistona.


Samanlaisia tapahtumia


© Niclas Mäkelä / Otava

Kirjallisuuspiiri: Anna-Kaisa Linna-Aho

Helmikuun Kirjallisuuspiirin vieraaksi saapuu Anna-Kaisa Linna-Aho keskustelemaan uunituoreesta romaanistaan Auringon ääni (Otava 2026). Perämeren rannalle sijoittuva teos lasten kesänvietosta kuvaa onnen ja onnettomuuden ohella kansakuntaa murroksen kynn..
@ Marjo Tynkkynen / Otava

Kirjallisuuspiiri: Niina Niskanen

Maaliskuun Kirjallisuuspiirin vieraaksi saapuu Niina Niskanen keskustelemaan vastailmestyneestä romaanistaan Harakanmuna (Otava 2026). Suomen itsenäistymisen kynnykselle sijoittuva romaani aloittaa työläisnaisten elämää kuvaavan Palvelijattaret-sarjan..
@ Liisa Valonen / Gummerus

Kirjallisuuspiiri: Riko Saatsi

Huhtikuun Kirjallisuuspiirin vieraaksi saapuu Riko Saatsi keskustelemaan romaanistaan Yönistujat (Gummerus 2025). Finlandia-ehdokkaana ollut romaani kertoo väkevästi raja-karjalaisesta evakkoperheestä, joka 50-luvun Suomessa joutuu häpeilemään kieltää..
@ Marek Sabogal / Gummerus

Kirjallisuuspiiri: Minna Eväsoja

Toukokuun Kirjallisuuspiirin vieraaksi saapuu Minna Eväsoja keskustelemaan teoksestaan Rakkauden merkit (Gummerus 2025). Teos valottaa japanilaisen naisen elämää kuuden dokumentaarisen tarinan kautta. Keskiössä ovat rakkaus ja avioliitto: kumppanin etsi..