Kirjallisuuspiirin tutkijatiistai: Anne Pitkäranta

Huhtikuun tutkijatiistaihin saapuu vieraaksi Helsingin yliopiston korva-, nenä- ja kurkkutautiopin emeritaprofessori Anne Pitkäranta. Huhtikuun alkuperäisen vieraan Ullamaija Seppälän vierailu siirtyi helmikuulle.

Pitkäranta keskustelee yhdessä Kaija-Leena Kolhon ja Kimmo Kontulan kanssa toimittamastaan teoksesta Lääketieteen parantava voima (Duodecim 2024), joka kertoo sata menestystarinaa suomalaisen nykylääketieteen tutkimuksesta ja on puheenvuoro tutkimuksen tärkeydestä yhteiskunnassa.

Teoksen kirjoittajat edustavat monipuolisesti lääketieteen eri aloja perustutkimuksesta klinikkaan ja kaupallisiin onnistumisiin. Heidän tarinansa valaisevat esimerkein, kuinka lääketieteellisen tutkimuksen avulla voidaan oppia ehkäisemään sairauksia ennalta, kehittäämään diagnostiikkaa ja uusia hoitoja sekä tunnistamaan vaikuttamattomia tai haitallisia hoitoja. Teos on hyödyllinen kaikille, jotka ovat kiinnostuneita lääketieteen tutkimuksen tilasta ja kehityksestä.

Anne Pitkärantaa haastattelee emeritusprofessori Markku Löytönen.

Kirjallisuuspiirissä kirjailijat ja tutkijat keskustelevat tuoreista teoksistaan. Maanantaisin painopiste on kaunokirjallisuudessa ja tiistaisin esillä ovat Helsingin yliopiston tutkijoiden työhön perustuvat tietokirjat. Kirjallisuuspiirin maanantai-iltojen ohjelman ovat suunnitelleet Siltalan kustantaja, kirjailija Antti Arnkil ja Otavan kustannuspäällikkö Maarit Halmesarka. Tutkijatiistaiden ohjelmasta vastaavat humanistisen tiedekunnan dekaani, tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa ja Suomen tietokirjailijat ry:n entinen puheenjohtaja, emeritusprofessori Markku Löytönen.

Tiistai 29.4.2025 kello 17-18, Porthania PIII (Yliopistonkatu 3). Tapahtumaa voi seurata myös suoratoistona.


Samanlaisia tapahtumia


© Veikko Somerpuro

Kirjallisuuspiirin tutkijatiistai: Marke Ahonen

Marraskuun tutkijatiistain vieraaksi saapuu kreikan kielen ja kirjallisuuden yliopistonlehtori Marke Ahonen. Hän keskustelee yhdessä Mika Perälän ja Ville Vuolannon kanssa toimittamastaan teoksesta Antiikki ja me: Miksi antiikin tutkimusta tarvitaan (Gaude..