Kirjallisuuspiirin tutkijatiistai: Helena Ruuska

Helena Ruuska

© Veikko Somerpuro / WSOY

Marraskuun tutkijatiistain vieraaksi saapuu Helena Ruuska keskustelemaan uutuusteoksestaan Aulikki Oksanen – Hyppy syreenien tuleen (WSOY 2024). Elämäkerrassa seurataan Aulikki Oksasen matkaa 1940-luvun Pylkönmäeltä 1960-luvun murroksessa kuohuvaan Helsinkiin, 1970-luvun poliittisiin kamppailuihin, perheenäidin ruuhkavuosiin ja henkilökohtaisen elämän kriiseihin. Oksanen muistetaan sekä sydäntä riipaisevien rakkauslaulujen kirjoittajana että kiihkeänä tasa-arvon puolustajana, mutta tietääkseen, kuka hän oikeasti on, on tunnettava hänen koko tarinansa. Kirjallisuuspiirin tutkijatiistaissa Helena Ruuskaa haastattelee professori Pirjo Hiidenmaa.

Helena Ruuska on tehnyt uran äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana, ja hän on myös kirjallisuuskriitikko ja tieto- ja oppikirjakirjailija. Ruuska väitteli tohtoriksi kotimaisesta kirjallisuudesta Helsingin yliopistosta 2010 aiheenaan modernin naisen identiteetin rakentuminen Marja-Liisa Vartion romaanissa Kaikki naiset näkevät unia. Väitöskirjansa pohjalta Ruuska kirjoitti ensimmäisen kiitetyn taiteilijaelämäkertansa, joka ilmestyi 2012. Sittemmin Ruuska on julkaissut useita taiteilijaelämäkertoja muun muassa Eeva Joenpellosta, Hugo Simbergistä ja nyt viimeisimpänä Aulikki Oksasesta.

Kirjallisuuspiirissä kirjailijat ja tutkijat keskustelevat tuoreista teoksistaan. Maanantaisin painopiste on kaunokirjallisuudessa ja tiistaisin esillä ovat Helsingin yliopiston tutkijoiden työhön perustuvat tietokirjat. Kirjallisuuspiirin maanantai-iltojen ohjelman ovat suunnitelleet Siltalan kustannustoimittaja, kirjailija Antti Arnkil ja Otavan kustannuspäällikkö Maarit Halmesarka. Tutkijatiistaiden ohjelmasta vastaavat humanistisen tiedekunnan dekaani, tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa ja Suomen tietokirjailijat ry:n entinen puheenjohtaja, emeritusprofessori Markku Löytönen.

Tiistai 26.11.2024 kello 17-18, Porthania PIII (Yliopistonkatu 3). Tapahtumaa voi seurata myös suoratoistona.


Samanlaisia tapahtumia


Kirjallisuuspiirin tutkijatiistai: Ullamaija Seppälä

Helmikuun tutkijatiistain vieraaksi saapuu vanhempi yliopistonlehtori Ullamaija Seppälä. Hän keskustelee teoksestaan Syöpäkertomus (Vastapaino 2024), joka avaa lukijalle syövän sairastamisen prosessia. Onko tutkimustiedosta apua, kun sairastamisen kokem..
© Veikko Somerpuro

Kirjallisuuspiirin tutkijatiistai: Timo Miettinen

Maaliskuun tutkijatiistain vieraana on akatemiatutkija Timo Miettinen, joka keskustelee tuoreesta teoksestaan Demokratian aika (Teos 2024). Häntä haastattelee tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa. Demokratian aika on uusi tulkinta modernin kansanva..
Kuva: Unsplash / Elliot Reyna

Kirjallisuuspiirin tutkijatiistai: huhtikuu

Aiemmin ilmoitetusta poiketen huhtikuun sijaan Ullamaija Seppälä on vieraana helmikuun tutkijatiistaissa. Huhtikuun vieras ilmoitetaan myöhemmin. Kirjallisuuspiirissä kirjailijat ja tutkijat keskustelevat tuoreista teoksistaan. Maanantaisin painopiste on k..
© Maarit Kytöharju

Kirjallisuuspiirin tutkijatiistai: Emilia Kilpua

Toukokuun tutkijatiistain vieraana on avaruusfysiikan professori Emilia Kilpua, joka keskustelee yhdessä Hannu Koskisen kanssa kirjoittamastaan teoksesta Aurinko – tuttu ja tuntematon tähtemme (Gaudeamus 2023). Häntä haastattelee emeritusprofessori Mark..