JAN SCHUGK

Jan_Schugk_fi_1920x1080

Opiskeluajasta jäi mahtavat fiilikset. Olin osakunta-aktiivi eteläsuomalaisessa osakunnassa ja toimin Lääketieteen kandidaattiseuran puheenjohtajana.
Valmistumisen jälkeen olen pitänyt yhteyttä opiskelukavereihin eri lääkäri-järjestöissä. Myös ammatin puolesta pidän yhteyttä lääketieteen tutkijoihin.Omassa työssäni ja tekemisessäni olen vahvasti generalisti.

Uteliaana luonteena tykkään seurata asioita ja ihmisiä laajasti. Yliopiston opeilla olen päässyt pitkälle, joten haluan antaa jotain takaisin. Aiemmin olen osallistunut lähinnä Alumniyhdistyksen yleisöluentoihin, mutta tänä vuonna olen mukana yhdistyksen hallituksessa. Minua houkuttaa ajatus opiskelijoiden mentoroinnista.Suomessa on totuttu, että yliopiston rahoitus tulee julkiselta sektorilta. Viime vuosina kuitenkin on näyttänyt, että asia on muuttumassa. Yliopiston kehit-tymisen ja talouden kannalta on siis
tärkeää löytää muitakin rahoitustapoja.

Jan Schugk
lääketieteellinen tiedekunta