Kat­rii­na Palm­roth-Ramm-Sch­midt

Katriina_Palmroth-Ramm-Schmidt_fi_1920x1080

Olin innokkaasti perustamassa Alumniyhdistystä Helsingin yliopiston 350-vuotisjuhlavuoden lopussa. Työskentelin tuolloin yliopiston tiedottajana, mutta siirryin pian yksityiselle puolelle viestintätehtäviin. Olin kuusi vuotta yhdistyksen hallituksessa viestintävastaa- vana, koska se tarjosi luontevan väylän jatkaa yhteyttä yliopiston kanssa.

Myöhemmin olen lähinnä vuosijuhlissa tavannut vanhoja tuttavuuksia ja käynyt jonkin verran kirjapiirissä.

Muutama vuosi sitten kävin viestinnän opiskelijoiden työelämä-kurssilla kertomassa urastani. Yliopisto-opiskelu on teoreettista (kuten pitääkin), joten käytännön kokemukset auttavat opiskelijaa uransa suunnittelussa.

Helsingin yliopiston alumnius kulkee myös perinteenä perheessä. Isäni opiskeli metsänhoitajaksi ja äitini biologian ja maantieteen opettajaksi ja tyttäreni valmistui muutama vuosi sitten oikeus- tieteellisestä. Myös isoisäni opiskeli Keisarillisen Aleksanterin yliopiston maanviljelys-taloudellisessa tiedekunnassa 1910-luvulla.

Katriina Palmroth-Ramm-Schmidt
valtiotieteellinen tiedekunta