Kirjallisuuspiiri: Lea Pulkkinen

Kuva: Liisa Takala

Omakuvaksi mielletään yleisimmin kuvataiteilijan itsestään maalaama tai piirtämä muotokuva. Mutta millainen on tutkijan kirjallinen omakuva? Lea Pulkkinen hahmottelee sitä tuoreessa omaelämäkerrassaan totunnaisen elämäkaariajattelun sijaan jänteenä, joka koostuu lukuisista toisiinsa limittyvistä säikeistä. Pulkkinen on Jyväskylän yliopiston professori emerita ja noussut alansa huipulle psykologiassa ihmisen kehitystä lapsesta keski-ikään seuranneen tutkimuksensa ansiosta.

Kevään kirjallisuuspiirien ohjelman ovat suunnitelleet S&S:n kustantaja Mirjam Ilvas ja Teoksen toimitusjohtaja Nina Paavolainen.

Maanantai 9.5.2022 kello 17-18, Metsätalo Sali 1 (Unioninkatu 40). Tapahtumaa voi seurata myös suoratoistona.

Samanlaisia tapahtumia

Kirjallisuuspiiri: Syyskuu

Syyskuun kirjallisuuspiirin vieras täsmentyy elokuussa. Kirjallisuuspiirissä kirjailijat ja tutkijat keskustelevat tuoreista teoksistaan. Maanantaisin painopiste on kaunokirjallisuudessa ja tiistaisin esillä ovat Lue lisää

Kirjallisuuspiiri: Lokakuu

Lokakuun kirjallisuuspiirin vieras täsmentyy elokuussa. Kirjallisuuspiirissä kirjailijat ja tutkijat keskustelevat tuoreista teoksistaan. Maanantaisin painopiste on kaunokirjallisuudessa ja tiistaisin esillä ovat Lue lisää

Kirjallisuuspiiri: Marraskuu

Marraskuun kirjallisuuspiirin vieras täsmentyy elokuussa. Kirjallisuuspiirissä kirjailijat ja tutkijat keskustelevat tuoreista teoksistaan. Maanantaisin painopiste on kaunokirjallisuudessa ja tiistaisin esillä ovat Lue lisää

Kirjallisuuspiiri: Joulukuu

Joulukuun kirjallisuuspiirin vieras täsmentyy elokuussa. Kirjallisuuspiirissä kirjailijat ja tutkijat keskustelevat tuoreista teoksistaan. Maanantaisin painopiste on kaunokirjallisuudessa ja tiistaisin esillä ovat Lue lisää