Kirjaan on myös haastateltu pariakymmentä kirjallisuuden ja lukemisen parissa työskennellyttä henkilöä, heidän joukossaan minua. Kirjoitin innoissani, kuinka lukemisella on aina ollut tärkeä rooli elämässäni. Lapsena ja nuorena olin ”himolukija”, jolle kelpasi yhtä hyvin tyttö- kuin poikakirjat. Historialliset romaanit saivat minut kiinnostumaan historiasta niin paljon, että valitsin yleisen historian pääaineekseni Helsingin yliopistossa. Ahkerana kirjastonkäyttäjänä tiesin jo varhain, että haluan kirjastonhoitajaksi. Koko työurani toimin kirjastoalalla, viimeiset 25 vuotta Helsingin kaupunginkirjaston kirjastotoimen johtajana.
Tapani lukea on kuitenkin ollut hyvin vaihteleva. On ollut aikoja, jolloin lukemisesta tuli nopeaa selailua, koska asiakaspalvelussa olevana kirjastonhoitajana oli tärkeää tietää mahdollisimman paljon kaikista uusista julkaisuista. Jossain vaiheessa taas keskityin työhön liittyvään ammattikirjallisuuteen ja hylkäsin lähes täysin kaunokirjallisuuden.
Kunnes vuonna 2002 palasin takaisin juurilleni ”himolukijaksi”. Toimin silloin Finlandia-palkinnon valintalautakunnan puheenjohtajana tehtävänä lukea vuoden aikana ilmestynyt kotimainen kaunokirjallisuus. Tällöin mieleeni palautui, kuinka ihanaa on lukea kaunokirjallisuutta.
Lukijana lienen aika tyypillinen suurten ikäluokkien edustaja. Olen myös perinteinen lukija siinä mielessä, että en lue e-kirjoja enkä kuuntele äänikirjoja. Toisaalta päivälehdet luen pääsääntöisesti digitaalisessa muodossa.
Kansainvälisessä vertailussa suomalaiset ovat pitkään olleet paitsi ahkeria lukijoita myös innokkaita kirjastonkäyttäjiä. Kun olen maailmalla esitellyt suomalaista korkeatasoista kirjastolaitosta, olen monesti saanut kysymyksen: ”Ovatko kirjastot Suomessa hyviä siksi, että luette niin paljon vai luetteko niin paljon siksi, että kirjastot ovat niin hyviä?” En ole osannut vastata kysymykseen muuta kuin toteamalla: ”Jokin yhteys niillä varmaan on.”
Usein olen myös täydentänyt vastaustani kertomalla, että ensimmäinen suomenkielinen romaani, kirjallisuutemme kivijalka, vuonna 1870 ilmestynyt Aleksis Kiven Seitsemän veljestä kertoo raisuista veljeksistä, joista tuli täysivaltaisia kansalaisia vasta kun he tuskien taivalten kautta olivat hyväksyneet lukemisen tärkeyden ja myös oppineet lukemaan.
Meillä on vahvoja lukemiseen liittyviä perinteitä, mutta mitä kertovat 2000-luvun tilastot kirjojen lainaamisesta ja kirjaston käytöstä? Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla olevista tilastoista selviää, että kirjastojen vuosilainaus on vuodesta 2000 laskenut yli sadasta miljoonasta 16 miljoonaa vuoteen 2019. Yli puolet lainauksen laskusta johtuu kuitenkin musiikki- ja kuvatallenteiden lainauksen laskusta.
Kirjallisuuden lainaus on 20 vuodessa laskenut 7,5 miljoonaa. Mielenkiintoista on se, että lasten aineiston osalta sekä tieto- että kaunokirjallisuuden lainaus on noussut ja ruotsin- ja vieraskielisen aineiston lainaus pysynyt ennallaan. Koko vähennys on siis kohdistunut suomenkielisen kauno- ja tietokirjallisuuden lainaukseen.
Tilastoista ei käy selville, minkä ikäryhmien osalta kirjojen lainaaminen on laskenut, mutta kysymyksessä voi olla ilmiö, jonka Ekholm ja Repo määrittelevät ”siirtymälukemiseksi”. Sillä he tarkoittavat lukemisen siirtymistä painetusta kirjallisuudesta e-kirjoihin, äänikirjoihin, verkkolehtiin, verkon ilmaisaineistoon ja erilaisiin peleihin. Mieleeni nousee kysymys: onko ehkä nuorempi sukupolvi hylkäämässä painetun kirjan ja Ekholmin ja Revon esittämät uhkakuvat pikkuhiljaa toteutumassa?
En halua heittäytyä huolettomaksi painetun kirjan ja lukemisen tulevaisuuden suhteen, mutta itse näen myös mahdollisuuksia siinä, että kirjallisuuteen tutustumisen tavat lisääntyvät. Äänikirjan kuunteleminenhan muistuttaa radiossa luetun kirjan kuuntelua. Tosin äänikirja on paljon joustavampi kun sitä voi kuunnella missä tahansa ja itselleen parhaiten sopivana aikana. Ja pandemian aikana, kun kirjastotilat olivat kiinni, tarjosivat lainattavat e-kirjat ja e-lehdet uudenlaisen mahdollisuuden lukemiseen.
Tarjolla on myös ristiriitaisia tietoja kirjallisuuden ja painetun kirjan tulevaisuudesta. Uutisista kuulin, kuinka suomenkielisiä lastenkirjoja painetaan entistä enemmän ja niillä on myös kysyntää. Ja melkein samaan hengenvetoon luin toisen, mustan joutsenen kaltaisen täysin yllättävän tiedon: Paperipulan takia kaikkia joulumarkkinoille suunnattuja kirjoja ei saada painetuksi ajoissa! Pitäisikö tästä uutisesta vetää pidemmälle meneviä johtopäätöksiä? Voisiko painetuista kirjoista olla tulevaisuudessa pulaa, kuten nyt on pulaa komponenteista?
Kirjakaupat keskittyvät myymään uusia kirjoja, mutta kirjastojen kokoelmat tarjoavat historiallista syvyyttä ja laaja-alaisuutta lukemiselle. Kannattaa siis aika ajoin käydä kirjastossa, sillä hyllyjen välissä käyskentelemällä silmiin voi osua jotain yllättävää, sattumanvaraista mutta merkityksellistä. Englanniksi tästä ilmiöstä käytetään nimitystä ”serendipity”. Se on täysi vastakohta verkon kautta tulevalle juuri meille räätälöidylle tarjonnalle, joka vahvistaa sitä, mitä jo tiedämme mutta joka vain harvoin avaa uusia näkökulmia.
Ja on myös hyvä muistaa Jörn Donnerin mainoslause: ”Lukeminen kannattaa aina.”
Alumniyhdistyksen AlumniAjatus-blogi ottaa kantaa sivistyksen ja monimuotoisen yhteiskunnan puolesta. Kirjoittajat haluavat herättää keskustelua itselleen merkityksellisistä ja ajankohtaisista aiheista sekä tiedosta, tieteestä ja työelämästä. Kirjoitukset eivät edusta Alumniyhdistyksen virallisia kantoja, vaan blogi tarjoaa vieraileville kirjoittajille alustan esittää suorasanaisiakin kannanottoja ja lennokkaita ajatuksia.