Hallitus 2018

Arja Suo­mi­nen

Hallituksen jäsen Arja Suominen toimii Finnairin viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja. Suominen on humanistisen tiedekunnan alumni ja tehnyt pitkän uran suomalaisen elinkeinoelämän viestinnän johtotehtävissä.

“Yhdistyksen vuosijuhlassa keskustelin yliopiston rehtorin Jukka Kolan kanssa siitä, mikä on yliopiston ja Alumniyhdistyksen nykytilanne ja mitkä ovat tulevaisuuden tavoitteemme. Iloksemme huomasimme, että ajatuksemme ja suunnitelmamme olivat varsin samansuuntaiset.

Me Alumniyhdistyksessä panostamme alumnitapahtumien lisäksi nuorten akateemisten työllistymiseen uuden Alumni Ambassador -ohjelmamme avulla, mentoroinnilla ja tarjoamalla osaamistamme yliopiston käyttöön. Jukka Kola kertoi puolestaan, että Helsingin yliopiston kasvatit ovat viime vuosina työllistyneet suhteellisen hyvin ja että heidän työelämävalmiuksiaan pyritään edelleen kehittämään.”

Susanna miekkoja

DFJSJSTJSJ