Historia 2021

YHTEENVETO VUODESTA 2021

AlumniForumissa Vuoden Alumni 2020 Ilkka Herlin luennoi aiheesta Entä jos voimme päästä tuhoavasta parantavaan luontosuhteeseen? Elää harmoniassa osana luontoa? Kulttuuritreffeillä vierailtiin mm. Designmuseo Arabiassa ja nähtiin TOVE-elokuvan ennakkonäytös. Alumniyhdistyksen jäsenet pääsivät seuraamaan eri alojen huippututkimuksen saavutuksia TSV:n kanssa järjestetyssä Tiedeklubi-ohjelmasarjassa. John Nurmisen Säätiö kutsuivat yhdistyksen jäsenet Itämeripäivään. Suurlähettiläs Keijo Norvanto, professori Annan Mauranen, oikeustieteen alumni Martti Timgren ja Suomen Lähi-idän instituutin säätiön asiamies FT Inka Nokso-Koivisto keskustelivat matematiikan alumnin Susanna Miekk-ojan johdolla Alumnit maailmalla  – Iran ihan oikeasti tapahtumassa Iranin politiikasta, kulttuurista, koulutuksesta ja tulevaisuudesta. Tapahtumassa korostettiin alumnilta alumnille jaettavaa tietoa ja lisäarvoa. Vuosikokous ja Alumnijuhla pidettiin poikkeustilanteesta johtuen virtuaalisesti. Maaliskuussa COVID-19 pandemia aiheutti usean kevään tapahtuman peruuntumisen tai siirtämiseen. Syksyllä totuteltiinkin hybridi- ja virtuaalitapahtumien haasteisiin ja mahdollisuuksiin.

HISTORIA 2021

KOKO VUODEN 2021 OHJELMA

13.01.2021 – Tieteen Päivät 2021

Tieteen päivien 2021 teemana on Hyvä ja paha tieto (Kunskap på gott och ont). Teeman ympärille kietoutuva ohjelma tarjoaa näkökulmia muun muassa tiedon eri lajeihin, biologiseen monimuotoisuuteen, tähtitieteen historiaan ja ilmastonmuutoksen kulttuurivaikutuksiin.

Ilmoita osallistumisestasi niin saat päivitettyä tietoa ja muistutuksia ohjelmasta.Tieteen Päivien laajasta ohjelmasta TSV on valinnut joitakin suosituksia Alumniyhdistyksen jäsenille.

  • Ke 13.1.20201 kello 16.00-16.30
    Professori Tuija Pulkkisen luentoa “Tieto ja sen soveltaminen avaruuden mittakaavassa” Tieteen päivien avajaisissa. Michiganin yliopistossa nykyisin vaikuttava Pulkkinen on väitellyt Helsingin yliopistosta. Avajaisissa kuullaan myös mm. tiede- ja kulttuuriministerin puheenvuoro ja hyviä musiikkiesityksiä. Lisätietoa.
  • Ke 13.1.2021 kello 16.30-17.30
    Professori Markus Jokelan puheenjohtama paneelikeskustelu tieteen ja ideologian välisestä rajanvedosta: kuinka suuri ongelma tieteen ideologinen värittyminen on ja millä tavoilla tutkimustulosten ideologista valjastamista pitäisi ehkäistä? Lisätietoa.
  • Ke 13.1.2021 kello 10.00-11.00
    Professori Thomas Wallgren johdattelee yleisön Tieteen päivien 2021 pääteeman eli hyvän ja pahan tiedon äärelle. Wallgrenin puheenjohtamassa paneelissa keskustellaan tietoon liittyvistä myyteistä, uskonnon ja tieteen välisestä kamppailusta sekä tietoon perustuvasta tulevaisuuden ennustamisesta. Lisätietoa.
  • To 14.1.2021 kello 13.30-15.30
    Johtaja Leif Schulmanin ja yksikönjohtaja Aino Juslénin yhdessä vetämässä sessiossa pureudutaan biologiseen monimuotoisuuteen. Lisätietoa.
  • To 14.1.2021 kello 11.00-13.00
    Professori Olli Carpenin sessiossa kerrotaan, miten parantumattomasta syövästä pyritään tekemään krooninen tauti, jonka kanssa voi elää. Lisätietoa.
  • To 14.1.2021 kello 17.00-22.30
    Tieteiden talon Tieteiden yö tarjoaa runsaan kattauksen monitieteistä verkko-ohjelmaa. Ohjelmassa on kiehtovia luentoja, visailua, levyraati ja paneeleja. Erityisesti ohjelma kutsuu keskustelemaan ja seuraamaan tutkijoita työssään. Lisätietoa.
  • To 14.1.2021 kello 17.00-18.30
    Kulttuurikentän historiallisia sattumuksia kertaava Outoja tapauksia SKS:ssä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Kalevalaseuran paneelissa keskustellaan kulttuurikentän sattumuksista ennen ja nyt. Mukana ovat dosentti Kai Häggman, oikeustieteilijä Johanna Niemi, kokoelmahallintajohtaja Riitta Ojanperä, kirjailija Tiina Piilola ja professori Lotte Tarkka. Lisätietoa.
  • To 14.1.2021 kello 17.00-18.30
    Kansalliskirjaston Ihminen ja luonto näyttelyn avajaiset. Näyttelyn avaa professori, ylikirjastonhoitaja Cecilia af Forselles ja teemoihin johdattelee kasvitieteen professori Jouko Rikkinen. Lisätietoa.
  • To 14.1.2021 kello 17.00-19.15
    Observatorion nimien ja kalentereiden yö. Lähde virtuaalimatkalle etunimien kiehtovaan maailmaan ja ota haltuun uusimmat nimitrendit! Lisätietoa.
  • Pe 15.1.2021 klo 10.30-12.30
    Professori Piia Jallinoja, ravitsemusterapeutti FT, MBA Reijo Laatikainen ja yliopistotutkija, dosentti Mikko Jauho tarkastelevat näyttöön perustuvan tutkimustiedon, kokemustiedon ja erilaisten itseoppineiden eli “vaihtoehtoisten” terveysvaikuttajien välisiä konflikteja julkisuudessa, sosiaalisessa mediassa ja ravitsemusterapeutin vastaanotolla. Lisätietoa.
  • La 16.1.2021 kello 15.30-16.00
    Dosentti Minna Ruckenstein luennoi algoritmin kulttuurista. Algoritmin käsite ohjaa ajankohtaista keskustelua: siihen yhdistyy teknologiamaailman epäkohtia ja sen tukemana kuvitellaan uutta uljasta tekoälyperusteista maailmaa. Lisätietoa.

Suomen suurin tiedetapahtuma Tieteen päivät järjestetään 13.–17.1.2021 verkossa. Tapahtumaa voi seurata suorana lähetyksenä tai myöhemmin tallenteina YouTuben Tiedetv-kanavalta. Suoratoisto-ohjelman lisäksi Tieteen päivien aikana julkaistaan videoita ja podcasteja.

Ohjelmaa täydentävät tieteen oma kaupunkitapahtuma Tieteiden yö (14.1.2021) ja ensimmäistä kertaa Helsingin keskustakirjasto Oodissa järjestettävä Tiedekioski (15.–16.1.2021). Tieteen päivät on osa Tutkitun tiedon teemavuotta 2021.

Tieteen päivien järjestäjätahot ovat Tieteellisten seurain valtuuskunta, Suomen Kulttuurirahasto, Suomalainen Tiedeakatemia, Finska Vetenskaps-Societeten – Suomen Tiedeseura, Teknillisten Tieteiden Akatemia ja Svenska Tekniska Vetenskapsakademien i Finland. Päiviä tukevat lisäksi Tieteen tiedotus ry ja Koneen Säätiö.

Ke 13.1 – su 17.1.2021


25.01.2021 – Yrityskäynti Orionilla – TULEVAISUUDEN HYVINVOINNIN RAKENTAJAT

Kiinnostaako sinua Suomen suurimman lääkeyhtiön tutkimus ja kehitys sekä millaisia urapolkuja Orionissa on tarjolla? Virtuaalinen yrityskäynti Orionilla on tarkoitettu Alumniyhdistyksen jäsenille, ennen kaikkea lääketutkimuksesta ja –kehityksestä kiinnostuneille sekä uraansa aloittaville tai seuraavaa urasiirtoa suunnitteleville. Tilaisuuden aikana tutustumme kahteen kiinnostavaan orionilaiseen, hyvinvoinnin rakentajaan, jotka ovat luoneet mielenkiintoisen uran lääketeollisuudessa.

Ohjelma

Tilaisuuden avaus, viestintäjohtaja Terhi Ormio

Ajankohtaista Orionin tutkimuksesta ja kehityksestäPaula Rytilä, lääketieteellinen johtaja (Lääketieteellinen ja Lääketurva-osasto, T & K). Professori, erikoislääkäri, Helsingin yliopisto

Proviisorin koulutuksella markkinointijohtajaksi: Sanna Valasmo-Lunkka, markkinointijohtaja, Suomen Kaupalliset toiminnot, itsehoitovalmisteet. Proviisori, Itä-Suomen yliopisto

Esitysten lomassa on mahdollisuus kysymyksille.

Tilaisuus toteutetaan Teamsillä. Osallistu tapahtumaan tämän Teams-linkin kautta.

Maanantai 25.1.2021 klo. 15.00-16.00, Teamslinkki


28.01.2021 – Taita Research Sta­tion 10-year an­niversary

The multidisciplinary Taita Research Station was officially opened on January 12, 2011, but research started already in 1989 during a geography field course. Research re-started by the University of Helsinki in 2004, and the premises of current research station were purchased in 2009. During all these years, more than 66 MSc theses and 30 PhD theses works in Finland, Kenya, and elsewhere have used the data, infrastructure and logistics provided by the station.

At the Taita 10-year celebrations you will hear how we have come this far, what is going on and what looms in the future. Greetings will be given by founders: the University of Helsinki, Ministry for Foreign Affairs of Finland and Academy of Finland, and the collaboration partners from Kenya: University of Nairobi, Taita Taveta University, Ministry for Agriculture of Kenya and Embassy of Finland in Kenya. Reports of experiences and research results will be presented by MSc and PhD students and scientists about the impact of land cover change to ecosystem services, climate and biodiversity.

Future work is presented by Academician Markku Kulmala as Taita Research Station is part of Flagship “Atmosphere and Climate Competence Center” funded by the Academy of Finland, and by Dr Tino Johansson who will tell about a new project funded by EC Development on “Earth observation and environmental sensing for climate-smart sustainable agro-pastoralism ecosystem transformation in East Africa” under DeSIRA programme.

Highlights of the scientific programme:

  • Hanna Rosti on the recent advances on the research of endangered nocturnal mammals in the rain forests of the Taita Hills.
  • Olli Vapalahti about research cooperation with the University of Nairobi on emerging zoonotic diseases.
  • Janne Heiskanen,Temesgen Abera, Iris Aalto, Edward Amara and Martha Munyao about the impact of conservation and agricultural expansion on vegetation biomass and climate.
  • Laura Arppe and Janne Rinne on the role of termites in environmental sustainability.
  • Juuso Tuure, Antti Autio and Purity Ncabira about agricultural challenges in Taita.

The Alumni Association of the UH established the Taita Research Station Fund in 2011 after a visit to the station. The fund supports MSc students for their MSc thesis field work in Taita. If you wish to donate, please follow the link beneath.

Thu 28.1.2021 9 am to 16 pm, webinar livestream. NOTE. You need to download the Zoom-app on your phone if you wish to join the event by mobile.


04.02.2021 – VTT Webinar: From Waste to Products

Join the webinar hosted by VTT to learn more about biotechnological pathways to turn industrial side streams into higher value products using the tools of synthetic biology. Research Professor Merja Penttilä and Research Team Leader Jussi Jäntti from VTT will present several case studies and discuss the benefits of biological routes, valorization of waste streams, from cell design to piloting and prospects of biointelligent manufacturing

Examples include raw materials such as pectin and organosolv-treated lignocellulose. We will also discuss the opportunities and challenges of different raw materials and how these were overcome using biology.

VTT is one of Europe’s leading research institutions and is owned by the Finnish state. VTT’s task is to advance the utilisation and commercialisation of research and technology in commerce and society.

To 4.2.2021, kello 15.00-16.00, webinaari. Webinaarin linkki saat ilmoittautumalla mukaan. VTT lähettää linkin kaikille ilmoittautuneille lähempänä tilaisuutta. Kirjoita “Alumniyhdistys” liittymislomakkeen Company name -kenttään. 


08.02.2021 – Kirjallisuuspiiri: Martti Anhava

Kirjailija, suomentaja Martti Anhava kertoo Leo Tolstoista, maailmankirjallisuuden monumentista ja toisinajattelun moniottelijasta, josta ilmestyy tammikuussa 2021 kaksi tuoretta kirjaa. Anhavan suomentama Maksim Gorkin muotokuva Tolstoista  koostuu välähdyksistä ja vaikutelmista talvikaudelta 1901–1902, jolloin uraansa aloitteleva novellisti ja romaanitaiteen kunniavanhus oleskelivat Jaltalla. Anhava on myös toimittanut Tolstoin elämäntyötä tarkastelevan esseekokoelman Mitä Tolstoi todella sanoi, jonka alullepanijana on Venäläisen kirjallisuuden seura.

Kirjallisuuspiirin vetäjät ja ohjelman suunnittelijat ovat Anna Baijars ja Touko Siltala. Baijars on Gummeruksen kustantaja, joka inspiroituu kirjallisuuden lisäksi musiikista, merestä ja kirja-alan muutoksista. Siltala on Kustannusosakeyhtiö Siltalan kustantaja. Pääosan urastaan hän on työskennellyt kotimaisen kaunokirjallisuuden parissa, mutta merkityksellinen käännöskirjallisuus, elämäkerrat ja muistelmat sekä suomalainen historiantutkimus kiinnostavat yhä enemmän.

Alla linkki tilaisuuden suoratoistoon, joka aukeaa kello 17. Sitä ennen linkki aukeaa ikkunaan, jossa lukee Error Code: 241404. Linkki ei ole virheellinen.

Ma 8.2.2021 klo. 17, Porthania sali PIII, Yliopistonkatu 3. Tilaisuus lähetetään myös suoratoistona.


02.03.2021 – Helsingin yliopisto – Studia Generalia: Tiedon ja tieteen rajat

Tiede on pisimmälle hioutunut keinomme ymmärtää maailmaa. Tieto ympäröi meitä kaikkialla. Mutta missä menevät sen rajat? Onko kysymyksiä, joiden vastauksia emme saa koskaan tietää? Tieto on valtaa – mutta kuka päättää, mitä tietoa saa etsiä? Luennon puhujat ovat:

Aku Visala (systemaattinen teologia):
Tiedolliset hyveet – kuinka ylittää oman tiedon rajat
Aleksi Vuorinen (alkeishiukkasfysiikka ja astrofysiikka):
Mitä tiedämme ja mitä emme – fyysikon näkökulma
Sonja Koski (biologinen antropologia):
Ihmisyyden ydin – mitä apinat kertovat meistä?

Kaikille avoin viisiosainen verkkoluentosarja Studia Generalia järjestetään 2.3.–6.4.2021. Luentoja voi seurata myös jälkikäteen tallenteina.

Luentosarja on osa Tutkitun tiedon teemavuoden 2021 ohjelmaa ja Helsingin yliopiston Avoin yliopisto järjestää sen yhdessä Säätiöt ja rahastot ry:n kanssa.

Ti 2.3.2021 kello 17-19. Linkki suoratoistoon julkaistaan Avoimen yliopiston verkkosivulla.


08.03.2021 – Kirjallisuuspiiri: Sari Karhulahti

Richard Powersin Pulitzer-palkittu suurromaani puista ja ihmisistä on kielen ja mielen juhlaa, ja siksi myös poikkeuksellisen haastava teos suomentaa. Palkittu suomentaja Sari Karhulahti avaa tähänastisen uransa merkittävintä käännöstyötä, jolla oli ennenkokematon vaikutus hänen elämäänsä. Haastattelijana Anna Baijars.

Kirjallisuuspiirin vetäjät ja ohjelman suunnittelijat ovat Anna Baijarsja Touko Siltala. Baijars on Gummeruksen kustantaja, joka inspiroituu kirjallisuuden lisäksi musiikista, merestä ja kirja-alan muutoksista. Siltala on Kustannusosakeyhtiö Siltalan kustantaja. Pääosan urastaan hän on työskennellyt kotimaisen kaunokirjallisuuden parissa, mutta merkityksellinen käännöskirjallisuus, elämäkerrat ja muistelmat sekä suomalainen historiantutkimus kiinnostavat yhä enemmän.

Ma 8.3.2021 klo. 17. Tilaisuus lähetetään suoratoistona Unitube studiosta Aleksandriassa.


08.03.2021 – Helsingin yliopisto – Studia Generalia: Ar­gu­men­taa­tio ja sen vir­heet

Tutkittu tieto on perusteltua. Miksi jokin totuus on enemmän tosi kuin toinen? Miten väite muuttuu olettamukseksi, hypoteesiksi, varmuudeksi ja totuudeksi? Mitä tapahtuu, kun vanhat totuudet korvataan uusilla? Luennon puhujat ovat:

Ulla Vanhatalo (kielitieteet): Alkusanojen juurilla
Anne-Maria Ernvall-Hytönen (matematiikka): Rationaalisia ja transkendenttisia lukuja ja kaikkea siltä väliltä
Anu Kantola (viestintä): Totuus yhteiskunnasta

Kaikille avoin viisiosainen verkkoluentosarja Studia Generalia järjestetään 2.3.–6.4.2021. Luentoja voi seurata myös jälkikäteen tallenteina.

Luentosarja on osa Tutkitun tiedon teemavuoden 2021 ohjelmaa ja Helsingin yliopiston Avoin yliopisto järjestää sen yhdessä Säätiöt ja rahastot ry:n kanssa.

Ti 16.3.2021 kello 17-19. Linkki suoratoistoon julkaistaan Avoimen yliopiston verkkosivulla.


16.03.2021 – Helsingin yliopisto – Studia Generalia: Tie­teel­li­set mo­kat ja on­nek­kaat sat­tu­mat

Tieto ei kartu suoraviivaisesti. Joskus sattuma ohjaa oikeampaan kuin paraskaan suunnitelma. Tieteessä virhekin voi olla kiinnostava tulos, joka auttaa eteenpäin. Tutkimus korjaa itseään, ja epäonnistumisetkin ovat tärkeitä. Luennon puhujat ovat:

Tytti Steel (etnologia): Kulttuurintutkimus Suomea ja suomalaisuutta rakentamassa
Jaakko Hilppö (varhaiskasvatus): Moka on lahja: kasvatustieteellisiä näkökulmia epäonnistumiseen
Mikko Niemi (biolääketiede): Aihe vahvistetaan myöhemmin

Kaikille avoin viisiosainen verkkoluentosarja Studia Generalia järjestetään 2.3.–6.4.2021. Luentoja voi seurata myös jälkikäteen tallenteina.

Luentosarja on osa Tutkitun tiedon teemavuoden 2021 ohjelmaa ja Helsingin yliopiston Avoin yliopisto järjestää sen yhdessä Säätiöt ja rahastot ry:n kanssa.

Ti 16.3.2021 kello 17-19. Linkki suoratoistoon julkaistaan Avoimen yliopiston verkkosivulla.


25.03.2021 – Tiedeklubi-podcast: Liikunta koronaviruksen muuttamassa maailmassa

Kevään 2021 ensimäisessä Tiedeklubissa Liikuntatieteellisen Seuran tuottamassa keskustelussa pohditaan, miten koronapandemia on vaikuttanut liikuntaan ja liikkumiseen. Vieraina ovat koronapandemian vaikutuksia väestön liikuntaan tutkinut filosofian tohtori, dosentti Marko Kantomaa Oulun yliopistosta sekä Helsingin kaupungin liikkumisohjelman projektipäällikkö Minna Paajanen. Haastattelijana toimii Liikuntatieteellisen Seuran tiedeviestijä Salla Karjalainen.

Kuukausittain julkaistavat Tiedeklubi-podcastin jaksot tarjoavat korkeatasoisia keskusteluja asiantuntijoiden seurassa. Sarjassa pureudutaan yhteiskunnallisiin ilmiöihin eri tieteenalojen näkökulmista ja etsitään kansantajuisesti vastauksia ajankohtaisiin kysymyksiin. Tunnin mittaiset podcastit tarjoavat mielenkiintoista tiedeohjelmaa torstaisin 25.3., 29.4. ja 27.5. klo 12. Sarjan jaksot ovat kuultavissa Tiederadio-kanavalla Soundcloudissa. Tiedeklubin päävastaavana on Tieteellisten seurain valtuuskunta. Tiedeklubi-sarja syntyy yhteistyössä laajan kumppaniverkoston kanssa. TSV:n ohella kevään jaksoista vastaavat Liikuntatieteellinen Seura, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta (TJNK) ja Tähtitieteellinen yhdistys Ursa. Yhteistyössä on mukana myös Helsingin yliopiston Alumniyhdistys.

To 25.3.2021 klo 12. Ilmoittaudu mukaan niin lähetämme sinulle podcastin-linkin sähköpostitse.


30.03.2021 – Helsingin yliopisto – Studia Generalia: Tutkimuksen tarinallisuus

Kaikki janoamme hyviä tarinoita. Mutta taipuuko tiede tarinaksi? Ovatko kertomukset sankaritutkijoista ja tutkimusten tuloksista väärää yksinkertaistusta? Mikä määrää, mitä tieteen tarinoita rahoitetaan tai nostetaan laajan yleisön tietoon? Luennon puhujat ovat:

Ella Lillqvist (liiketaloustiede & mediatieteet):  Silkkaa satua? Tunteet ja tarinat taloutta rakentamassa.
Derek Fewster (historia): Rakennettu tarina Suomen kansasta
Jussi Valtonen (psykologia): Masennus, aivot ja Anton Tšehov

Kaikille avoin viisiosainen verkkoluentosarja Studia Generalia järjestetään 2.3.–6.4.2021. Luentoja voi seurata myös jälkikäteen tallenteina.

Luentosarja on osa Tutkitun tiedon teemavuoden 2021 ohjelmaa ja Helsingin yliopiston Avoin yliopisto järjestää sen yhdessä Säätiöt ja rahastot ry:n kanssa.

Ti 30.3.2021 kello 17-19. Linkki suoratoistoon julkaistaan Avoimen yliopiston verkkosivulla.


06.04.2021 – Helsingin yliopisto – Studia Generalia: Rat­kai­see­ko tie­de maa­il­man on­gel­mat?

Grande finale! Jos tutkija saisi päättää, miten maailma pelastettaisiin? Miten tutkittu tieto jalostuu sivistykseksi ja toiminnaksi – maailman parhaaksi?
Luennon puhujat ovat:

Pirjo Hiidenmaa (tietokirjallisuus): Tiedon tie tarvitsijalle
Teemu Roos (tekoäly): TeknologiaPandoran lipas vai runsaudensarvi?
Petteri Taalas (meteorologia) & Markku Kulmala (ilmakehätieteet): Ratkaiseeko tiede ilmastonmuutoksen?

Kaikille avoin viisiosainen verkkoluentosarja Studia Generalia järjestetään 2.3.–6.4.2021. Luentoja voi seurata myös jälkikäteen tallenteina.

Luentosarja on osa Tutkitun tiedon teemavuoden 2021 ohjelmaa ja Helsingin yliopiston Avoin yliopisto järjestää sen yhdessä Säätiöt ja rahastot ry:n kanssa.

Ti 6.4.2021 kello 17-19. Linkki suoratoistoon julkaistaan Avoimen yliopiston verkkosivulla


07.04.2021 – LUENTOSARJA: Jo muinaiset kreikkalaiset – Timo Tuomi

FT Timo Tuomi: Olemmeko kaikki kreikkalaisia? Suomalaisia arkkitehteja kulttuurin juurilla. Timo Tuomi luennoi aiheesta arkkitehtuurin näkökulmasta.

Luentosarja tehdään yhteistyössä Christine ja Göran Schildtin säätiön ja Helsingin yliopiston alumniyhdistyksen kanssa.

Alla linkki tilaisuuden suoratoistoon, joka aukeaa kello 17. Ennen tilaisuuden alkua linkki vie ikkunaan, jossa lukee Error Code: 241404. Linkki ei ole virheellinen, odota tilaisuuden alkamista.

Ke 7.4.2021 klo 17. Tilaisuus lähetetään suoratoistona. 


12.04.2021 – Kirjallisuuspiiri: Anneli Kanto

Anneli Kannon uutuusromaani Rottien pyhimys kertoo Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalaamisesta 1500-luvulla. Keitä olivat maalarit, jotka koristivat Suomen keskiaikaisia kirkkoja pyhimysten ja Raamatun kertomusten kuvin? Miten he maalasivat, mitä he tavoittelivat, mitä ajattelivat? Kirjailija Anneli Kanto kertoo kiehtovasta matkastaan keskiajan Suomeen. Haastattelijana Anna Baijars.

Voit tilata kirjan Rottien pyhimys jäsenetuhintaan 22,90 €/kpl (norm. 24,90 €). Kun käytät alla olevaa linkkiä et tarvitse erillistä koodia, saat alennuksen heti käyttöön. Alennus on voimassa 30.4.2021 asti.

Kirjallisuuspiirin vetäjät ja ohjelman suunnittelijat ovat Anna Baijars ja Touko Siltala. Baijars on Gummeruksen kustantaja, joka inspiroituu kirjallisuuden lisäksi musiikista, merestä ja kirja-alan muutoksista. Siltala on Kustannusosakeyhtiö Siltalan kustantaja. Pääosan urastaan hän on työskennellyt kotimaisen kaunokirjallisuuden parissa, mutta merkityksellinen käännöskirjallisuus, elämäkerrat ja muistelmat sekä suomalainen historiantutkimus kiinnostavat yhä enemmän.

Ma 12.4.2021 klo. 17. Tilaisuus lähetetään suoratoistona.


22.04.2021 – Vuoden Alumni 2021 Mika Salmisen juhlaluento

Helsingin yliopiston alumniyhdistyksen kevään kohokohta on Vuoden Alumni 2021 Mika Salmisen juhlaluento: Entä jos tiede ei olisikaan löytänyt mikro-organismeja?

Virologian dosentti Mika Salminen on ollut viimeisen vuoden ajan epäilemättä Suomen näkyvin tieteellinen asiantuntija. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuusosaston johtajana hän on tuottanut päättäjille tutkittua tietoa koronavirusepidemiaa koskevan päätöksenteon tueksi ja selittänyt tiedotustilaisuuksissa kaikelle kansalle, miksi viruksen leviämistä vastaan taistellaan niin kuin taistellaan.

Salminen opiskeli mikrobiologiaa Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuodesta 1984 vuoteen 1994, jolloin hän valmistui filosofian tohtoriksi. THL:n lisäksi hän on työskennellyt mm. tutkijana, Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus ECDC:n osastonjohtajana sekä THL:n edeltäjän Kansanterveyslaitoksen (KTL) hiv-yksikön johtajana.

”Pyrin esittämään asiat niin hyvin kuin käytettävissä olevalla tiedolla on mahdollista. Ei silloin voi ihan metsään mennä, ja jos menee, niin sekin on sallittava itselleen. Pitkässä kriisissä väistämättä tapahtuu virheitä, ja niistä täytyy oppia”, toteaa Salminen.

Juhlaluennollaan Salminen aikoo puhua siitä, kuinka suuri osuus mikrobeilla on meidän kaikkien elämäämme. Miltä maailma silmissämme ja käytännössäkin näyttäisi, jos emme tietäisi niiden olemassaolosta mitään? Miten pitkälle ihmiskunta olisi päässyt? Juhlaluennon päätteeksi yleisöllä on mahdollisuus esittää Salmiselle kysymyksiä.

Luento on osa Tutkitun tiedon teemavuoden 2021 ohjelmaa. Tilaisuuden avasi Alumniyhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja, Varman ylilääkäri Jan Schugk. Katso tilaisuuden tallenne alla olevan linkin kautta.

Vuoden Alumni on Helsingin yliopiston myönteinen lähettiläs. Helsingin yliopiston alumniyhdistys valitsee tehtävään vuosittain henkilön, joka on toiminnallaan tukenut Helsingin yliopiston periaatteita, akateemisen koulutuksen arvostusta ja nostanut akateemista Helsingin henkeä.

 


29.04.2021 – Tiedeklubi-podcast: Mitä menettäisimme, jos meillä ei olisi tietokirjallisuutta?

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan johdolla keskustellaan siitä, mitä menettäisimme, jos meillä ei olisi tietokirjallisuutta. Tietokirjallisuuden merkityksestä keskustelevat Säätiöt ja rahastot ry:n toimitusjohtaja Liisa Suvikumpu, Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulun kirjastonhoitaja Pekka Uotila ja kirjailija Tiina Raevaara.

Tiedeklubin päävastaavana on Tieteellisten seurain valtuuskunta. Tiedeklubi-sarja syntyy yhteistyössä laajan kumppaniverkoston kanssa. TSV:n ohella kevään jaksoista vastaavat Liikuntatieteellinen Seura, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta (TJNK) ja Tähtitieteellinen yhdistys Ursa. Yhteistyössä on mukana myös Helsingin yliopiston Alumniyhdistys.

To 29.4.2021 klo 12. Ilmoittaudu mukaan niin lähetämme sinulle podcastin-linkin sähköpostitse.


05.05.2021 – LUENTOSARJA: Redan de gamla grekerna – HENRIK KNIF

FD Henrik Knif: Resor i det obekanta. Göran Schildt vid den klassiska världens gräns – aspekter på den europeiska identiteten. Han presenterar den europeiska identiteten ur Göran Schildts synvinkel. Knif utkom i september 2020 med en biografi om Göran Schildt.

”Redan de gamla grekerna …” är ett utrop som fortsättningvis används då man hänvisar till något antikt och vill ge tyngd till sitt uttalande. Detta gamla talesätt vittnar om den betydelse antiken haft för Västerlandet. Den kultur som greker och romare skapade inom flera olika områden har levt vidare under senare tidsperioder, utvecklats, förändrats och anpassats. Man kan mycket väl påstå att rötterna till den europeiska identiteten kan hittas bl.a. i den antika grekiska traditionen och i det judisk-kristna kulturarvet. Arabvärldens betydelse inte heller att förglömma.

I denna serie, som är en fortsättning på Mobilitet på Medelhavet under antiken, vill vi lyfta fram den europeiska identiteten från olika perspektiv. Temat är något av en paradox i och med att den europeiska identiteten bygger på en lång historia samtidigt som den tar avstånd från ett blodigt förflutet, kolonialism och världskrig.

Denna föreläsningsserie är ett samarbete mellan Christine och Göran Schildts stiftelse och Alumnföreningen vid Helsingfors universitet.

Ke 5.5.2021 klo 17. Tilaisuus lähetetään suoratoistona. 


06.05.2021 – Kulttuuritreffit: Third Practice -tanssiesitys

Yleisön pyynnöstä – Third Practice -tallenne on vielä katsottavissa vain Helsingin yliopiston alumniyhdistyksen jäsenille!

Tero Saarinen Companyn ja Helsingin Barokkiorkesterin uusi suurteos peilaa arvojen ja perspektiivien muutosta murroksessa. Claudio Monteverdin vallankumoukselliset, pakahduttavan kauniit madrigaalit lihallistuvat näyttämölle kahdentoista tanssijan ja muusikon, tenori Topi Lehtipuun sekä virtuaalisopraano Núria Rialin taiturillisena tulkintana. Kansallisoopperassa kuvatun monikameratuotannon ohjaajana ja pääkuvaajana toimii Thomas Freundlich (Lumikinos Production).

Third Practice kantaesitettiin kansainvälisenä yhteistuotantona Cremonan Monteverdi-festivaalilla Italiassa 2019. Odotettu Helsingin ensi-ilta peruuntui koronapandemian vuoksi Kansallisoopperan Alminsalissa kahdesti kesäkuussa 2020 ja maaliskuussa 2021.

Nyt sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus nähdä teos Vimeosta kotisohvaltasi, sinulle sopivana ajankohtana 6.5.2021 asti. Esityksen lopuksi saat nähdä taiteilijakeskustelun, jossa Iiris Aution haastateltavana ovat koreografi Tero Saarinen, musiikin johtaja Aapo Häkkinen, tenori Topi Lehtipuu ja tanssija Annika Hyvärinen.

Tero Saarinen Companyn Third Practice -teos tavoittaa tallenteenakin kaipuun aineettomat heijastukset. Thomas Freundlichin ohjaus tanssia ja barokkimusiikkia yhteen sulauttavasta esityksestä on komea, itsenäinen taideteos. – Helsingin Sanomat

Lippujen lunastus

Voit ostaa esitykseen alumnilipun (35 €) tai tukea Tero Saarinen Companyn työtä tukilipulla (100 €). Molemmat liput sisältävät tanssiteoksen katsomisoikeuden, musiikkia ja työryhmää esittelevän elämykselliseen digikäsiohjelmaan ja jatkotilaisuuden. Digikäsiohjelma on suunniteltu selattavaksi älypuhelimella tai tablettilaitteella.

Teoksen katsominen

Kun olet ostanut lipun Alumnikaupasta, pääset katsomaan tallennetta Vimeosta lipusta löytyvällä koodilla. Tallenne on katsottavissa 6.5. klo 23:59 asti. Kun nettiyhteys pelaa, asia on yksinkertainen: mene osoitteeseen, syötä lipussasi oleva koodi ja paina “katso”. Voit katsoa sisältöä useita kertoja. Tero Saarinen Company auttaa tarvittaessa tallenteen katsomiseen liittyvissä kysymyksissä osoitteessa info@terosaarinen.com

Nostetaan etämalja taiteelle! – esityksen jatkot järjestetään torstaina 6.5.2021 kello 17-18

Alumniyhdistyksen jäsenille järjestetyssä jatkotilaisuudessa keskustellaan taidekokemuksesta sekä teoksen herättämistä ajatuksista yhdessä koreografi Tero Saarisen ja kehityspäällikkö Maiju Ristilän kanssa. Osallistuminen jatkoille edellyttää lipun ostoa ja ilmoittautumista Alumniyhdistykselle. Kaikille ilmoittautuneille lähetetään 5.5.2021 Kulttuuritreffien palautelomake, jossa voi ennakkoon esittää kysymyksiä käsiteltäväksi jatkoilla. 

Katso tanssiesitys to 15.4.2021- to 6.5.20201 välisenä aikana sinulle sopivana ajankohtana. Osallistu jatkoille torstaina 6.5.2021 kello 17-18, zoom-palvelussa. 


10.05.2021 – Kirjallisuuspiiri: Kaari Utrio

Toimittaja Anna-Liisa Haavikko ja kirjailija Kaari Utrio (Vuoden Alumni 2002) keskustelevat Haavikon kirjoittamasta elämäkerrasta Kaari. Kaari Utrion elämä. Innostava kirjailijan, poleemikon ja feministin muotokuva kertoo kuinka määrätietoinen historian maisteri valitsi kirjailijan uran ja uudisti tavan kirjoittaa historiallisia viihderomaaneja. Kaari kuvaa kirjailijantyön ankaruutta ja nautinnollisuutta, yhteiskunnallisen keskustelijan tulisia debatteja ja äskeisten vuosikymmenten kirjallista ja henkistä ilmapiiriä elävästi ja mukaansatempaavasti.

Kirjallisuuspiirin vetäjät ja ohjelman suunnittelijat ovat Anna Baijars ja Touko Siltala. Baijars on Gummeruksen kustantaja, joka inspiroituu kirjallisuuden lisäksi musiikista, merestä ja kirja-alan muutoksista. Siltala on Kustannusosakeyhtiö Siltalan kustantaja. Pääosan urastaan hän on työskennellyt kotimaisen kaunokirjallisuuden parissa, mutta merkityksellinen käännöskirjallisuus, elämäkerrat ja muistelmat sekä suomalainen historiantutkimus kiinnostavat yhä enemmän.

Tapahtuman suoratoistolinkki lähetetään tilaisuuteen ilmoittautuneille lähempänä tilaisuutta ja se julkaistaan myös yhdistyksen verkkosivuilla.

Ma 10.5.2021 klo. 17. Koronarajoitusten takia tilaisuus lähetetään ainoastaan suoratoistona, eikä paikan päälle ole mahdollista tulla.


12.05.2021 – Floran päivä 2021

Koko yliopistoyhteisön kevätjuhla Floran päivä lähestyy! Tällä kertaa Floran päivää juhlitaan etäyhteyksien välityksellä, ja Alumniyhdistyksen jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan.

Luvassa on monipuolista ja säihkyvää ohjelmaa: tutustu Helsingin observatorion historiaan, Viikin Arboretumin lajistoon, Siltavuorenpenkereen upeisiin maisemiin ja kumpulalaisen opiskelijan elämänrytmiin luonnollisessa elinympäristössään. Luvassa on myös promootioiden fiilistelyä videomuodossa, yliopiston tutkimusasemien tervehdyksiä ympäri maailmnan, TikTok-tansseja sekä haalarimuotinäytös. Entä miten Fibonacci-lukusarja ja gerberat liittyvät yhteen?

Lähetys striimataan Tiedekulma Live -alustalle ja sen aikana kuullaan keväiset terveiset yliopiston rehtorilta, HYY:n hallitukselta, Ylvan toimitusjohtajalta ja Alumniyhdistykseltä. Ohjelmaa rytmittävät Pauli Pietilän modernit lavarunot ja illan huipennuksena kuullaan UMK:stakin tuttua laulaja Iltaa. Tule mukaan juhlistamaan kevättä ja ilmoittaudu mukaan allaolevasta linkistä!

Tapahtuman järjestävät Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ja Helsingin yliopisto yhdessä opiskelijajärjestöjen kanssa.

Ke 12.5. klo 17-19. Tilaisuus lähetetään suoratoistona.


24.05.2021 – Päättäjien luonto- ja ilmastotentti 2021

Päättäjien luonto- ja ilmastotentti haastaa puolueet vastaamaan ympäristötutkijoiden viesteihin. Ilmastopaneeli, Luontopaneeli ja Ympäristötiedon foorumi kysyvät puolueiden johdolta, miten luonto ja ilmasto näkyvät puolueiden kuntapolitiikassa vuonna 2021.

Kunnat ovat keskeisessä roolissa, kun tavoitteita ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja luontokadon pysäyttämiseksi viedään käytäntöön. Ratkaisut ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi sekä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ovat usein paikallisia. Kunnilla on tärkeä rooli energiantuotannossa, liikkumisen ja maankäytön suunnittelussa, luontoalueiden hoidossa ja suojelussa sekä ympäristötiedon lisääjänä. Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja luonnon monimuotoisuuden varjelu vaativat kunnianhimoisia tavoitteita ja konkreettisia toimia kunnissa – ja poliitikoilta vahvaa tukea niiden toteuttamiseksi.Ympäristötutkijat kysyvät puolueiden johtohenkilöiltä, mitä konkreettisia toimia puolueet aikovat ajaa kunnissa luontokadon pysäyttämiseksi ja ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Millaista on ekologisesti kestävä työ ja talous tulevaisuuden kunnissa?

Tenttiin osallistuvat puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin (SD), puheenjohtaja Jussi Halla-aho (PS), puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo (Vihr.), puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (Kesk.), eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen (Kok.) sekä kansanedustaja Mai Kivelä (Vas.).

Tutkittua tietoa ja ratkaisuvaihtoehtoja tarjoilevat luontopaneelin puheenjohtaja prof. Janne Kotiaho, ilmastopaneelin puheenjohtaja prof. Markku OllikainenRiikka Paloniemi (Suomen ympäristökeskus), Jaana Bäck (Helsingin yliopisto), Sampo Soimakallio (Suomen ympäristökeskus), Annukka Vainio (Helsingin yliopisto), Anna-Kaisa Tupala (Jyväskylän yliopisto) ja Jyri Seppälä (Suomen ympäristökeskus).

Kuntien terveisiä tuovat Iin kunnanjohtaja Ari Alatossava sekä Euroopan ympäristöpääkaupunki Lahden ympäristöjohtaja Elina Ojala.

Tilaisuuden juontaa toimittaja Hanna Nikkanen (Longplay).

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Luontopaneeli, Ilmastopaneeli, Ympäristötiedon foorumi ja Helsingin yliopisto.

Ilmoittaudu mukaan ja kirjoita “Alumniyhdistys” lomakkeessa kohtaan “Yritys / Organisaatio”.

Maanantaina 24.5.2021 klo 13 – 15. Seuraa tapahtumaa etänä Tiedekulman sivujen kautta. Linkin verkkolähetykseen löydät alta. 


27.05.2021 – Tiedeklubi-podcast: Voisiko Mars olla ihmisen tuleva koti?

Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan jaksossa keskustellaan astrobiologiasta, ihmiskunnan tulevaisuudesta ja ihmiselämän levittäytymisestä maapallon ulkopuolelle. Astrobiologiaan ja elämään syntyyn erikoistunut kasvivirologi, kirjailija ja dosentti Kirsi Lehto, astrobiologiaan erikoistunut tähtitieteilijä, dosentti Harry Lehto sekä filosofian tohtori ja Ilmatieteen laitoksen tutkimuspäällikkö Pekka Janhunen pohtivat, voisiko Mars olla ihmisen tuleva koti.

Tiedeklubin päävastaavana on Tieteellisten seurain valtuuskunta. Tiedeklubi-sarja syntyy yhteistyössä laajan kumppaniverkoston kanssa. TSV:n ohella kevään jaksoista vastaavat Liikuntatieteellinen Seura, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta (TJNK) ja Tähtitieteellinen yhdistys Ursa. Yhteistyössä on mukana myös Helsingin yliopiston Alumniyhdistys.

To 27.5.2021 klo 12. Ilmoittaudu mukaan niin lähetämme sinulle podcastin-linkin sähköpostitse.


02.06.2021 – LUENTOSARJA: Jo muinaiset kreikkalaiset – PAULIINA REMES

Professori Pauliina Remes: Platon keskustelun suitsimisesta: jaettu tutkiskelu ja sen normit. Luentosarjan ”Jo muinaiset kreikkalaiset…” päättää Pauliina Remes luennolla Platonista ja keskustelunormeista.

”Jo muinaiset kreikkalaiset…” on ilmaisu, jota yhä käytetään jonkun halutessa viitata johonkin antiikinaikaiseen aiheeseen ja antaa sanoilleen painoarvoa. Tämä vanha sanonta on todistuskappale antiikin merkityksestä länsimaille. Se kulttuuri, jota kreikkalaiset ja roomalaiset kylvivät useilla eri alueilla, on kehittymällä, muuttumalla ja sopeutumalla selviytynyt myöhemmille ajoille. Hyvin perustein voidaan väittää, että eurooppalaisen identiteetin juuret pohjautuvat antiikin kreikkalaiseen ja juutalaiskristilliseen kulttuuriperinteeseen. Myöskään arabimaailman merkitystä ei sovi unohtaa.

Tässä luentosarjassa, joka on jatkoa sarjalle Mobilitet på Medelhavet under antiken, haluamme nostaa esille eurooppalaista identiteettiä eri näkökulmien kautta. Teema on tavalla tai toisella paradoksi siinä mielessä, että eurooppalainen nykyidentiteetti perustuu pitkään historiaan, samalla kun se ottaa etäisyyttä verisestä, kolonialismin ja sotientäyteisestä menneisyydestä.

Luentosarja tehdään yhteistyössä Christine ja Göran Schildtin säätiön ja Helsingin yliopiston alumniyhdistyksen kanssa.

Ke 2.6.2021 klo 17. Tilaisuus lähetetään suoratoistona Unitube-studiosta.


07.06.2021 – Alumnien arvokahvila

Helsingin yliopiston arvot uudistuivat uuden strategian myötä vuoden 2021 alussa. Yhteiset arvomme totuus, sivistys, vapaus ja yhteisöllisyys muodostavat strategiamme perustan ja ne ohjaavat jokapäiväistä toimintaa ja vuorovaikutusta. Arvot ovat yliopistomme perusrakenne, niihin perustuu kaikki se, mitä tavoittelemme ja minkä koemme hyväksi tai huonoksi. Arvojen merkitys ei ole staattinen, vaan se syntyy jatkuvasti asiasta yhdessä keskusteltaessa. Siksi haluammekin kutsua myös alumnimme yhteisen arvokeskustelun äärelle.

Helsingin yliopisto ja Helsingin yliopiston alumniyhdistys järjestävät yhdessä alumnien virtuaalisen arvokahvilan Zoomissa. Luvassa on mielenkiintoisia alustuksia yliopiston arvoista ja niiden merkityksestä. Arvokahvilassa jokainen pääsee myös fasilitoitujen ryhmäkeskustelujen muodossa keskustelemaan siitä, mitä arvot merkitsevät itselle ja miten yliopiston arvojen tulisi näkyä alumnitoiminnassa.

Tilaisuuden ohjelma

Tervetuloa
Yhteyspäällikkö Minnis Vierikko, Helsingin yliopisto, Helsinki Alumni -yhteisö
Toiminnanjohtaja Ville Sinnemäki, Helsingin yliopiston alumniyhdistys

Keskusteluun virittäytyminen
Helsingin yliopiston arvot, kansleri Kaarle Hämeri
Mitä arvot merkitsevät minulle, professori Tuomas Heikkilä
Miten yliopiston arvot näkyvät työssäni, tietokirjailija ja tiedetoimittaja Marjo T. Nurminen

Työpajatyöskentely

Loppukeskustelu

Tämä tapahtuma on osa Helsingin yliopiston ja Helsingin yliopiston alumniyhdistyksen yhteistyötä alumnitoiminnassa. Alumneille on tarjolla runsaasti monipuolista toimintaa.

Helsinki Alumni on Helsingin yliopiston maksuton alumniyhteisö. Yhdessä muodostamme Suomen suurimman asiantuntijayhteisön, jossa pääset verkostoitumaan tieteen äärellä, jakamaan omaa osaamistasi, hyödyntämään monipuolisia alumnipalveluita sekä oppimaan jatkuvasti uutta.

Helsingin yliopiston alumniyhdistys on alumnien itsenäinen ja aktiivinen yhdistys, joka tarjoaa jäsenilleen monipuolista ohjelmaa seminaareista kulttuuritapahtumiin ja matkoista juhliin, rahanarvoisia etuja yhteistyökumppaniemme kautta sekä mahdollisuuden vaikuttaa yliopistoyhteisön kehitykseen.

Maanantaina 7.6.2021 klo 16-18. Tapahtuman zoom-linkki lähetetään ilmoittauneille.


25.08. 2021 – Kulttuuritreffit: Ilja Repin

Ateneumin taidemuseossa nähdään kansainvälisen mestarin, taidemaalari Ilja Repinin (1844–1930) näyttely. Repin on Venäjän kuuluisin taidemaalari ja myös suomalaisten rakastama: hänen ateljeekotinsa oli Suomen puolella Terijoen Kuokkalassa vuosina 1917–1930. Ilja Repin tunnetaan ennen muuta psykologisen ihmiskuvan ja venäläisen kansankuvauksen mestarina. Näyttelyyn saadaan Repinin tunnetuimpia, taiturimaisen yksityiskohtaisia maalauksia, kuten Pietarin Venäläisen taiteen museosta tulevat Volgan lautturit (1870–1873) ja Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille (1880–1891). Näyttelyn lukuisissa muotokuvissa esiintyvät niin taiteilijan perheenjäsenet kuin ajan kulttuurivaikuttajatkin, kuten säveltäjä Modest Musorgski ja kirjailija Leo Tolstoi.

Näyttely toteutetaan yhteistyössä Moskovan Tretjakovin gallerian ja Pariisin Petit Palais’n kanssa. Esillä on yli sata maalausta ja paperipohjaista teosta. Teoksia saadaan lainaksi muun muassa Tretjakovin galleriasta, Venäläisen taiteen museosta ja venäläisistä yksityiskokoelmista. Ateneumin jälkeen näyttely on esillä Pariisin Petit Palais’sa.

NÄYTTELYINTRO JA LIPUT

Alumniyhdistyksen näyttelyvierailulle on varattu 60 paikkaa. Hinta on Museokortilla 7 € ja ilman Museokorttia 22 €. Opas pitää meille kuvaesityksellisen luennon näyttelyn taustoista Ateneum-salissa (kesto noin 30 minuuttia). Tämän jälkeen näyttelyyn voi tutustua itsenäisesti omassa tahdissaan. Tapahtuma on täynnä (10.6.2021).

Ke 25.8.2021 kello 18.15-18.45, Ateneum-sali, Ateneum (Kaivokatu 2, 2. krs).


28.08. 2021 – Peruttu: Suursitsit Kansalaistorilla

Suursitsit on peruttu Aluehallintoviraston kokoontumirajoituksia koskevan päätöksen takia (13.8.2021).

Torilla sitsataan taas! Suursitsit yhdistävät pääkaupunkiseudun opiskelijat syömään, laulamaan ja nauttimaan kesästä yhteisen pöytäjuhlan muodossa. Sitsien ohjelmaan kuuluu mm. puheita ja yhteislauluja, ja tapahtuman jälkeen tanssitaan perinteisiä akateemisia tansseja. Neljättä kertaa juhlittavat Suursitsit järjestetään kolmen vuoden tauon jälkeen juuri ennen uuden lukuvuoden alkua. Aiemmista vuosista poiketen tapahtumapaikkana toimii upeat puitteet tarjoava Kansalaistori. Mukana ovat niin Helsingin yliopiston osakunnat, tiedekunta-, aine- ja harrastusjärjestöt kuin muiden pääkaupunkiseudun korkeakoulujen ylioppilaskunnatkin.

Alumniyhdistys on varannut 30 paikkaa sitseiltä – tervetuloa mukaan! Osallistumismaksu on 40 euroa, joka sisältää alku, pää- ja jälkiruoan sekä Suursitsien yleiset järjestelykulut. Haluamansa juomat voi jokainen tuoda itse mukanaan. Varmista paikkasi ostamalla lippu Alumnikaupasta, minkä lisäksi muista ilmoittaa yhteystietosi ja ruokatoivomuksesi erillisellä lomakkeella (linkit Alumnikauppaan ja ilmoittautumislomakeeseen alla). Tapahtuman pukukoodina on kesäinen smart casual, minkä lisäksi voit halutessasi pukea ylioppilaslakin. Tapahtuman järjestämisessä huomioidaan voimassa olevat koronarajoitukset.

Lauantai 28.8.2021 kello 17-22, Kansalaistori.


06.09. 2021 – Lukuvuoden avajaiset 2021-2022

Helsingin yliopiston rehtorilla on ilo kutsua Helsingin yliopiston opiskelijat, henkilökunta ja yliopiston ystävät uuden lukuvuoden 2021-2022 avajaisiin maanantaina 6.9.2021.

Lukuvuoden avajaisia vietetään tänäkin vuonna etäyhteyksin ja avajaisten verkkolähetystä voi seurata Helsingin yliopiston YouTube-kanavalla klo 12.00 alkaen.

Avajaisjuhlan ohjelmassa on rehtori Jari Niemelän avajaispuhe sekä henkilökunnan ja ylioppilaskunnan tervehdykset, jotka pitävät Helsingin yliopiston dosenttiyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Hoffrén sekä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Jessika Isomeri. Avajaisten musiikista vastaa Ylioppilaskunnan Soittajien kvartetti.

Yliopiston lukuvuoden ekumeeninen avajaisjumalanpalvelus on seurattavissa Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan YouTube-kanavalla avajaisjuhlan jälkeen klo 13.30 alkaen. Avajaisjumalanpalveluksessa saarnaa piispa Teemu Laajasalo. Tunnustuksettoman tilaisuuden puheen pitää professori Johanna Björkroth ja puheen tallenne on katsottavissa Helsingin yliopiston YouTube-kanavalla klo 13.30 alkaen.

Tervetuloa lukuvuoden virtuaaliavajaisiin!


09.09. 2021 – Kulttuuritreffit: Niin kuin taivaassa

Elokuvanakin tunnettu Helsingin kaupunginteatterin musikaali Niin kuin taivaassa kertoo menestyneen kapellimestarin Daniel Daréuksen paluusta lapsuuden kotiseudulleen pieneen pohjoisruotsalaiseen kylään. Terveysongelmista kärsinyt huippumuusikko haluaisi elää hiljaiseloa, mutta löytää pian itsensä johtamasta kyläläisten kirkkokuoroa ja keskeltä värikästä ja elinvoimaista yhteisöä. Monenkirjavan maalaiskuoron joukosta löytyy paitsi ystäviä, myös vanhoja haavoja ja lopulta todellinen rakkaus.

Musiikin voimaa, yhteisöllisyyttä, toivoa ja elämäniloa korostavan musikaalin päärooleissa nähdään Once-musikaalin tähti Tuukka Leppänen ja ensimmäisessä isossa musikaaliroolissaan Helsingin Kaupunginteatterissa näyttelevä palkittu näyttelijä ja laulaja Oona Airola, ja musiikista vastaa Ruotsin tunnetuin Euroviisu-säveltäjä Fredrik Kempe.

ENNEN ESITYSTÄ

Alumniyhdistyksen jäsenille järjestetään ennakko-ohjelma parvekelämpiössä kello 18.15. Tilaisuudessa ohjaaja Jakob Höglund alustaa meille esityksen.

LIPUT

Alumniyhdistyksen jäsenille varattujen lippujen hinnat vaihtelevat lipputyypeittäin: normaalilippu 88 €, eläkeläislippu 85 € ja opiskelijalippu 34 €. Ilmoittaudu mukaan allaolevasta linkistä, ja sen lisäksi lunasta lippusi omatoimisesti Helsingin Kaupunginteatterin lippumyymälöistä tai Lippupisteen myyntipisteistä (Huom: R-kioskeilta lunastus ei valitettavasti enää onnistu). Huom! Lippupisteen myyntipisteissä ei voi tehdä muutoksia lunastettavaan varaukseen. Lippuja lunastaessasi mainitse varausnumero 528-621093992 (Huom: varausnumero muuttunut alkuperäisestä), jotta varaus löytyy vaivattomasti. Tapahtumaan on rajallinen määrä paikkoja ja ne täytetään lippujen lunastusjärjestyksessä, joten kannattaa toimia nopeasti! Lippujen viimeinen lunastuspäivä on 30.8.2021.

Lippujen lunastus Kaupunginteatterin lippumyymälästä (Ensi linja 2) ma-pe klo 9-16 tai Lippupisteen myyntipisteissä niiden aukioloaikojen mukaan (ks. www.lippu.fi). Kaikki liput sisältävät palvelumaksun. Kaupunginteatterin lippumyymälästä lippuja lunastettaessa ei veloiteta ylimääräisiä kuluja, Lippupisteen myyntipisteet veloittavat toimitusmaksun 2 €/tilaus. Liput voidaan pyynnöstä toimittaa laskulla (laskutus ennen toimitusta), jolloin laskun toimitusmaksu on 10 €/lähetys. Lippuja ei voi lunastaa verkosta. Lunastettuja lippuja ei vaihdeta tai lunasteta takaisin. Lunastamattomat liput peruuntuvat automaattisesti takaisin myyntiin. Lisätietoja: Kaupunginteatterin lipunmyynti (puh. (09) 3940 22, ma-pe klo 9-16).

Torstai 9.9.2021 klo 19, Helsingin kaupunginteatteri (Eläintarhantie 5).


13.09. 2021 – Kirjallisuuspiiri: Salla Leponiemi

Kirjallisuuspiirissä keskustellaan Salla Leponiemen teoksesta Niin kauan kuin tunnen eläväni. Taidemaalari Elin Danielson. Miksi menestynyt ja omana aikanaan laajasti tunnustusta saanut kultakauden taidemaalari Elin Danielson-Gambogi tunnetaan nykyään monia aikalaisiaan huonommin? Värikkään taiteilijaelämäkerran Niin kauan kuin tunnen eläväni kirjoittanut taidehistorioitsija ja laulaja Salla Leponiemi keskustelee Danielson-Gambogin elämästä, taiteesta ja rakkauksista yhdessä kustantaja Anna Baijarsin kanssa. Osallistuminen edellyttää ilmoittautumista.

Syksyn Kirjallisuuspiirien ohjelman ovat suunnitelleet Gummeruksen toimitusjohtaja ja kustantaja Anna Baijars ja Kustannusosakeyhtiö Siltalan toimitusjohtaja ja kustantaja Touko Siltala.

Maanantai 13.9.2021 kello 17-18, Metsätalo Sali 1 (Unioninkatu 40). Tapahtumaa voi seurata myös suoratoistona.


14.09. 2021 – Val­ta vaih­tuu Sak­sas­sa – mikä muut­tuu Eu­roo­pas­sa?

Pitkäaikainen liittokansleri Angela Merkel astuu syrjään, kun Saksassa järjestetään liittopäivävaalit 26.9. Kyseessä on iso muutos paitsi Saksassa myös Euroopan unionin ja kansainvälisen politiikan näyttämöillä.

Tiedekulman Pinnalla-ohjelmassa Saksan vaaleista keskustelevat Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja, kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg ja Eurooppa-tutkimuksen keskuksen johtaja, dosentti Timo Miettinen. Vaalien asetelmia ja tunnelmia Saksasta analysoi Helsingin Sanomien Berliinin-kirjeenvaihtaja Hanna Mahlamäki. Keskustelua vetää Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Anna-Liina Kauhanen.

Keskustelun aiheita:

  • Millaisissa asetelmissa vaaleihin lähdetään ja mitkä ovat vaalien tärkeimmät teemat?
  • Mikä muuttuu Saksassa ja Euroopassa Merkelin lähdön jälkeen?
  • Millaiset saappaat tulevalla liittokanslerilla on täytettävänään maailmanpolitiikassa?

Tapahtuma on osa Tiedekulman Pinnalla-ajankohtaisohjelmasarjaa. Pinnalla auttaa ymmärtämään maailman tapahtumia ja ajankohtaisia ilmiöitä laajemmin – tutkitun tiedon avulla. Ohjelmassa vaihtuvat asiantuntijat avaavat ajankohtaisten ilmiöiden ja tapahtumien taustoja ja merkitystä.

Tiistai 14.9.2021 kello 12. Tapahtuma lähetetään suoratoistona, eikä siihen voi osallistua paikan päällä. Lähetämme suoratoistolinkin erikseen tapahtumaan ilmoittautuneille.


21.09. 2021 – Tietokirjaklubi: Minna Palmroth ja Markku Löytönen

Minna Palmroth on Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professori. Hän on kansainvälisesti arvostettu tutkija ja saanut hankerahoitusta muun muassa Euroopan tiedeneuvostolta. Vuonna 2003 jukaistussa väitöskirjassaan Palmroth käsitteli aurinkotuulen eli auringosta peräisin olevan hiukkassuihkun vuorovaikutusta maapallon magnetosfäärin kanssa. Työurallaan Palmroth on työskennellyt Ilmatieteen laitoksella ja Helsingin yliopistossa. Post doc -kauden Palmroth teki maineikkaassa National Center for Armospheric Research -tutkimuslaitoksessa Boulderissa, Yhdysvalloissa.

Vuoden 2017 alusta hän on toiminut Helsingin yliopiston professorina ja vuoden 2018 alusta myös Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikön johtajana. Minna Palmroth on ollut mukana kirjoittamassa kahta lapsille suunnattua tietokirjaa. Näistä ensimmäinen käsittelee revontulia ja toinen – tyylilajiltaan faktafiktio – pohtii maailmankaikkeuden olemusta. Lastenkirjojen tärkeä tavoite on kannustaa tyttöjä tiedeuralle.

Markku Löytönen oli vuosina 1999-2020 Helsingin yliopiston maantieteen professori. Hän on ollut myös varadekaani ja vararehtori. Löytösen väitöskirja vuodelta 1985 käsitteli tietoliikennejärjestelmien alueellista kehitystä Suomessa vuosina 1860-1980. Hänen tärkeimmät tutkimusaiheensa ovat terveysmaantiede, paikkatietojärjestelmät sekä suomalainen tutkimusmatkailu ja sen historia. Löytösellä on ollut lukuisia kotimaisia ja kansainvälisiä tieteellisiä luottamustehtäviä. Hän on toiminut Suomen suurimman kirjailijajärjestön – Suomen tietokirjailijat ry:n – puheenjohtajana 2012-2020 ja on yhä Euroopan kirjailijaliittojen järjestön hallituksen jäsen.

Tieteellisen tuotannon ohella Löytönen on kirjoittanut ja toimittanut lukuisia suurelle yleisölle suunnattuja tietoteoksia, joista viisi kertoo suomalaisista tutkimusmatkailijoista lapsille ja nuorille. Kirjallisista ansioistaan Löytönen on saanut viisi palkintoa Tieto-Finlandiasta alkaen.

Tietokirjaklubeilla perehdytään monipuolisesti tietokirjatyyppeihin ja -kirjailijoihin. Tietokirjallisuus kattaa 80 % kirjamarkkinoista ja Helsingin yliopisto on Suomen suurin tietokirjallisuuden sisällöntuottaja. Syksyn tietokirjaklubien ohjelman ovat suunnitelleet Humanistisen tiedekunnan dekaani, professori Pirjo Hiidenmaa ja emeritusprofessori Markku Löytönen.

Tiistai 21.9.2021 kello 17-18, Metsätalo sali 1 (Unioninkatu 40). Tapahtumaa voi seurata myös suoratoistona. Lähetämme suoratoistolinkin erikseen tapahtumaan ilmoittautuneille.


23.09. 2021 – Ihmisten tekoäly: Puhutko dataa?

Maailma on täynnä dataa ja algoritmeja terveyssovelluksista asuntolainahakemuksiin. Jotta ymmärtäisimme, minkälaisia päätöksiä datan avulla voidaan tehdä ja miten ne vaikuttavat arkeemme, tarvitsemme uuden kansalaistaidon: datalukutaidon. Tämä dataa ja datalukutaitoa käsittelevä ohjelma antaa eväitä uuden kansalaistaidon opetteluun ja vastaa kysymyksistä tärkeimpään: minkälaiseen dataan voimme luottaa?

Tiedekulman Ihmisten tekoäly -ohjelmasarjaan kuuluvan Puhutko dataa? -keskustelun asiantuntijoina ovat Meeri HaatajaAntti HonkelaKaroliina Snell ja Petri Ylikoski. Voit lukea lisää asiantuntijoista allaolevasta linkistä. Keskustelun juontaa Jari Hanska.

Ohjelmassa keskustellaan mm. seuraavista dataan ja datalukutaitoon liittyvistä kysymyksistä:

  • Minkälaista tietoa data tarjoaa päätöksenteon tueksi? Millaisia päätöksiä datan avulla tehdään?
  • Mikä on ihmisen rooli päätöksissä, joissa hyödynnetään suuria määriä dataa ja tekoälyjärjestelmiä?
  • Millaiseen dataan voimme luottaa? Millaista dataa voimme käyttää?
  • Millaisia väärinymmärryksiä, vinoumia ja myyttejä dataan liittyy?

Tapahtuma on osa Tiedekulman Ihmisten tekoäly -ohjelmasarjaa, jossa pohditaan miltä tekoälyn sävyttämä maailma näyttää nyt ja tulevaisuudessa ja kenen ehdoilla tekoälyä kehitetään. Sarjan muut osat ovat Kenen tekoäly? ti 21.9., Mitä tulevaisuuden tekoäly tekee? ti 28.9. ja Tarvitseeko tekoäly sääntöjä? to 30.9.

Torstai 23.9.2021 kello 17. Tapahtuma lähetetään suoratoistona, eikä siihen voi osallistua paikan päällä. Lähetämme suoratoistolinkin erikseen tapahtumaan ilmoittautuneille.


29.09. 2021 – PERUTTU: Nordic Business Forum 2021

Nordic Business Forum on peruttu epävarman koronavirustilanteen takia (13.8.2021).

Tämän vuoden business- ja johtajuusseminaarin teema on Rethinking Business. Alumniyhdistyksen itsenäisesti järjestetyssä NBF live stream -tilaisuudessa voit seurata muiden alumnien ja opiskelijoiden seurassa suorana lähetyksenä maailman arvostetuimpien johtajien ja menestyneiden vaikuttajien esityksiä.

Keskiviikkonna seuraamme tietokirjailija Yuval Noah Hararin luentoa, minkä jälkeen on mahdollisuus verkostoitua omakustanteisen lounaan merkeissä. Torstaina on mahdollisuus seurata koko päivän ohjelmaa, jonka pääpuhujina ovat Goldman Sachsin entinen toimitusjohtaja Lloyd Blankfein, Nordic Choice Hotelsin perustaja ja omistaja Petter Stordalen, INSEADin professori Erin Meyer sekä Sampo-konsernin ja UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos. Puhujat varmistuvat elokuussa, kun matkustamiseen vaikuttavat koronarajoitukset ovat selvillä.

Keskiviikko 29.9.2021 kello 12-15, Yliopiston juhlasali (Unioninkatu 33).
Torstai 30.9.2021 kello 10-18, paikka ilmoitetaan myöhemmin.


06.10. 2021 – Alumni Afterwork

Alumni Afterworkit tulevat taas, tällä kertaa uudenlaisella konseptilla! Parin-kolmen kuukauden välein järjestettävät Afterwork-tapaamiset tarjoavat mahdollisuuden kuulla ajankohtaisia terveisiä yliopistolta ja tavata muita alumneja matalalla kynnyksellä lasillisen äärellä.

Afterworkit järjestetään ravintoloissa tai baareissa, joilla on vahva kytkös yliopistoon tai opiskelijaelämään. Alumneille on varattu pientä naposteltavaa ja oma nurkka tai kabinetti, jossa illan vierailija kertoo meille tapaamisen aluksi jonkin yliopistoyhteisön tahon tai ajankohtaisen hankkeen kuulumisia. Sen jälkeen on luvassa vapaata kuulumisten vaihtoa ja seurustelua illan aiheesta tai aiheen vierestä niin vanhojen kuin uusienkin alumnituttujen kanssa.

Ensimmäisen Alumni Afterworkin vierailijana on Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, jonka edustajilta kuulemme opiskelijoiden tuoreet kuulumiset. Tapaamisen paikkana on brittiläisten kampuspubien tyylinen Thirsty Scholar, joka sijaitsee aivan keskustakampuksen sydämessä Topelia-korttelin kivijalassa ja on niin teemansa kuin sijaintinsakin puolesta suosittu opiskelijoiden keskuudessa.

Keskiviikko 6.10.2021 kello 17-19, Pub Thirsty Scholar (Fabianinkatu 37).


11.10. 2021 – Kirjallisuuspiiri: Anna Kortelainen

Kirjallisuuspiirissä keskustellaan Anna Kortelaisen teoksesta Uusi Viipuri. Entä jos jatkosota ei olisikaan syttynyt ja suunnitelmat Viipurin evakoille rakennettavasta uudesta kaupungista olisivatkin toteutuneet? Miten nuori Urho Kekkonen liittyy tähän kaikkeen? Kirjailija ja taidehistorioitsija Anna Kortelaisen Uusi Viipuri kertoo faktoihin nojaten Pohjanlahden rannalle suunnitellusta kaupunkiutopiasta, evakkojen kohtaloista ja heille annetuista lupauksista. Sen lisäksi teos kurkistaa vaihtoehtoiseen historiaan ja pohtii, millainen Uusi Viipuri olisi voinut olla. Anna Baijars haastattelee. Osallistuminen edellyttää ilmoittautumista.

Syksyn Kirjallisuuspiirien ohjelman ovat suunnitelleet Gummeruksen toimitusjohtaja ja kustantaja Anna Baijars ja Kustannusosakeyhtiö Siltalan toimitusjohtaja ja kustantaja Touko Siltala.

Anna Kortelaisen kirjan Uusi Viipuri voi ostaa jäsenetuhintaan 23 € (norm. 26,20 €), joko paikan päällä tai Adlibriksen sivuilta alla olevalla linkillä. Anna Kortelainen signeeraa kirjoja tilaisuuden jälkeen paikan päällä.

Maanantai 11.10.2021 kello 17-18, Metsätalo Sali 1 (Unioninkatu 40). Tapahtumaa voi seurata myös suoratoistona.


12.10. 2021 – Informaali oppiminen ja tulevaisuus – tiedon, utopioiden ja dystopioiden väliset yhteydet

Tapahtumassa keskustellaan muun muassa COVID19 -pandemian vaikutuksesta luottamukseemme tietoon ja oppimiseen sekä utopioista ja dystopioista ilmastokriisin aikakaudella. Mitä yhteyksiä laaja-alaisella tiedolla ja tarkemmin rajatulla asiantuntijuudella on kriisien hallinnassa? Mitä jos reagoisimme yhtä vahvasti ilmastokriisin kuin mitä olemme reagoineet koronavirukseen? Saamme kuulla kasvatustieteellisiä, luonnontieteellisiä ja humanistisia näkökulmia näihin kysymyksiin. Keskustelijoina:

  • Professori Hannu Salmi Helsingin yliopiston kasvatustieteellisestä tiedekunnasta, joka on tutkimuksessaan keskittynyt informaalin oppimiseen.
  • Koulutusjohtaja Annika Hedås Falk Nobel Prize Museumista, joka työskentelee tiedon popularisoinnin ja monimutkaisten ongelmien kansantajuistamisen kanssa.
  • Yiopistonlehtori Camilla Brudin Borg Göteborgin yliopiston humanistisesta tiedekunnasta, joka tutkii muun muassa ekokritiikkiä kirjallisuudessa.
  • Professori Alasdai Skelton Tukholman yliopiston geotieteiden laitokselta, joka tutkii erilaisten geologisten muutosten ilmastovaikutuksia.

Yleisö voi esittää kysymyksiä paikan päällä suullisesti tai kirjallisesti verkkoseminaarin chat -toiminnon avulla. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskus Hansaaren kanssa. Tilaisuus on ruotsinkielinen ja tulkataan suomeksi. Tapahtumaan voi osallistua paikan päällä tai suoratoiston kautta.

Tiistai 12.10.2021 kello 17-19, Hanasaaren kulttuurikeskus (Hanasaarenranta 5, Espoo).


13.10. 2021 – Tiedeklubi: Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomen vesistöissä

Kuivuvatko kaivot, tulvivatko kaupungit? Ilmastonmuutos on jo täällä. Se vaikuttaa sateisiin, tulviin ja pohjavesiin eri puolilla Suomea. Miten ilmastonmuutoksen vaikutuksia ennustetaan? Mitkä ovat niihin liittyvät suurimmat epävarmuudet? Miten ilmastonmuutoksen aiheuttamia haittoja pystytään Suomessa hillitsemään? Toimittaja ja kirjailija Riikka Suominen haastattelee Suomen ympäristökeskuksen johtavaa hydrologia Noora Veijalaista. Lokakuun Tiedeklubin järjestää Suomen ympäristökeskus SYKE.

Tiedeklubien tavoitteena on tarjota mielenkiintoista tiedeohjelmaa parhaaseen after work -aikaan. Ravintola Manalassa järjestettävien livetapahtuman lisäksi Tiedeklubien ohjelmaa voi kuunnella podcast-muodossa. Tilaisuudet tallennetaan ja julkaistaan äänitiedostoina aina tapahtuman jälkeisenä päivänä Tiederadiossa SoundCloudissa ja Spotifyssa.

Tiedeklubien pääjärjestäjä on Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV), joka vastaa muun muassa Tieteen päivien ja Tieteiden yön järjestelyistä. Syksyn 2021 Tiedeklubien ohjelmasta vastaavat Suomen ympäristökeskus SYKE, Kirjallisuudentutkijain seura ja Suomalaisten Kemistien Seura. Yhteistyössä on mukana myös Helsingin yliopiston alumniyhdistys.

Tiedeklubeille on vapaa pääsy mutta tilaisuudessa on rajallinen määrä paikkoja. Paikat jaetaan ilmottautumisjärjestyksessä. Toimithan nopeasti!

Keskiviikko 13.10.2021 kello 17-18, Ravintola Manala (Dagmarinkatu 2).


14.10. 2021 – Moniosaajat työelämässä – virtuaalinen minimentorointi

Moniosaajat työelämässä -virtuaalitapahtuma tuo yhteen Helsingin yliopiston opiskelijat ja alumnit minimentoroinnin merkeissä. Tapahtuman tavoitteena on tarjota opiskelijoille ja vastavalmistuneille alumneille keskusteluapua omien ura- ja työllistymissuunnitelmien pohtimiseen yhdessä kokeneempien alumnien kanssa.

Mukana on monialaisen työ- ja opintotaustan omaavia alumnimentoreita, jotka ovat valmistautuneet keskustelemaan opinnoista ja työelämästä. Teemoja voivat olla esimerkiksi työnhaku, työelämän tarpeet tänään tai moniosaajan vahvuudet. Jos oman uran suunta pohdituttaa, on tässä erinomainen tilaisuus hyödyntää keskustelumahdollisuus kokeneen alumnin kanssa ja saada uusia näkökulmia työelämään.

Ilmoittautumisohjeet

Tutustu mentoreiden esittelyihin ja heidän tarjoamiinsa keskusteluaiheisiin allaolevasta ilmoittautumislinkistä ja valitse mentori, jonka kanssa haluaisit mieluiten keskustella. Varaa haluamallesi mentorille vapaana oleva 20 minuutin aika Zoom-tapaamiseen. Saat lisäohjeet minimentorointiin osallistumiseen sähköpostitse lähempänä tapahtumaa. Viimeinen ilmoittautumispäivä on maanantai 11.10.2021.

Ilmoittautuminen ja aikojen varaaminen tapahtuu Helsingin yliopiston JobTeaser-työpaikkaportaalissa, josta löytyvät myös opiskelijoille ja vastavalmistuneille suunnatut työ- ja harjoittelupaikkailmoitukset. Jos helsinki.fi-tunnuksesi eivät ole enää voimassa, rekisteröidy JobTeaserin käyttäjäksi tästäHuom! Jos kirjaudut JobTeaseriin ensimmäistä kertaa, valitse koulutusalojen joukosta oman koulutusalasi lisäksi 1. OPISKELIJA tai ALUMNI. Näin näet myös suomalaisten työnantajien järjestelmään ilmoittamat työ- ja harjoittelupaikkatarjoukset. Lisätietoja JobTeaser-työpaikkaportaalista.

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Helsingin yliopiston urapalvelut ja Helsingin yliopiston alumniyhdistys. Lisätietoja tapahtumasta antaa Helsingin yliopiston urapalvelut, careerservices@helsinki.fi.

Torstai 14.10.2021 kello 14-16. Tapahtuma toteutetaan kokonaan verkossa, ja osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille erikseen.


19.10. 2021 – Tietokirjaklubi: Ulla-Maija Forsberg

Tietokirjaklubissa puhutaan slangista, sanastosta ylipäätään sekä sanojen historiasta ja sen tutkimisesta. FT Ulla-Maija Forsberg on suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori Helsingin yliopistossa. Hänen erikoisalaansa on sanojen alkuperän tutkimus. Hän on vastannut päätoimittajana mm. Suomen sanojen alkuperä -teoksen laatimisesta. Forsberg on julkaissut Stadin slangin sanojen alkuperää esittelevän Stadin slangin etymologisen sanakirjan keväällä 2021. Kirja on ensimmäinen kokonaisvaltainen kartoitus slangisanojen alkuperästä. Teos sisältää noin 2600 eri hakusanaa rinnakkaismuotoineen ja johdoksineen keskittyen ns. vanhaan Stadin slangiin, 1890-luvulta 1960-luvulle.

Tilaa teos Forsbergin signeerauksella jäsenetuhintaan 23 € (ovh 32 €) ja ilmaisella toimituksella kotimaan osoitteisiin kustantaja Gaudeamukselta sähköpostitse osoitteesta tilaukset@gaudeamus.fi. Maksutapa on lasku. Kirjoita tilausviestiin kampanjatunnus SLANGISIGNEERAUS, tilaamasi kappalemäärä sekä yhteystietosi postitusta ja laskutusta varten. Tarjous on voimassa 19.10.2021 asti, ja kaikki tilaukset postitetaan tämän jälkeen.

Tietokirjaklubeilla perehdytään monipuolisesti tietokirjatyyppeihin ja -kirjailijoihin. Tietokirjallisuus kattaa 80 % kirjamarkkinoista ja Helsingin yliopisto on Suomen suurin tietokirjallisuuden sisällöntuottaja. Syksyn tietokirjaklubien ohjelman ovat suunnitelleet Humanistisen tiedekunnan dekaani, professori Pirjo Hiidenmaa ja emeritusprofessori Markku Löytönen.

Tiistai 19.10.2021 kello 17-18, Metsätalo sali 1 (Unioninkatu 40). Tapahtumaa voi seurata myös suoratoistona.


29.10. 2021 – Alumnijuhla 2021

Alumniyhdistyksen syksy huipentuu odotettuun Alumnijuhlaan. Viime vuonna emme päässeet juhlimaan yhdistyksen 30-vuotista taivalta, joten tänä vuonna otetaan vahinko takaisin – tule mukaan juhlimaan! Alumnijuhlaa vietetään perinteisin menoin ravintola Pörssissä istuvan illallisen merkeissä. Ohjelmassa on muun muassa kansleri emeritus Ilkka Niiniluodon juhlapuhe, Vuoden Alumnin 2022 valinta, musiikkiohjelmaa sekä iloista juhlatunnelmaa ja tanssia DJ Borzinin tahdissa. Kolmen ruokalajin illallisen viineineen ja aveceineen sekä tervetuliaismaljan sisältävä illalliskortti maksaa yhdistyksen jäsenille 80 € ja muille omakustannehinnan 100 €.

Alumnijuhlan pukukoodina on tumma puku. Tapahtuman järjestämisessä huomioidaan voimassa olevat koronaohjeistukset – pidetään yhdessä huolta, että osallistuminen on kaikille turvallista mutta hauskaa. Tervetuloa mukaan nostamaan malja yhdessä uusien ja vanhojen alumnituttujen kanssa!

Perjantai 29.10.2021 kello 18-24, Ravintola Pörssi (Fabianinkatu 14). Ilmoittautuminen juhlaan on päättynyt. 


03.11. 2021 – Tekoja maailman parhaaksi – lahjoittajat yliopiston tukena

Miten Helsingin yliopistolle voi tehdä lahjoituksen? Miten yliopisto hoitaa ja sijoittaa lahjoitusvarallisuuttaan? Mitä lahjoituksilla saadaan aikaan? Tervetuloa keskustelemaan ja kuulemaan, mitä lahjoitukset merkitsevät Helsingin yliopistolle. Keskustelemassa ovat mm. Helsingin yliopiston kansleri Kaarle Hämeri ja yhteiskuntasuhteiden päällikkö Pia Dolivo.

Tapahtumassa kuullaan mm. lahjoitusten strategisesta merkityksestä yliopistolle, lahjoitusten eettisyydestä ja lahjoitusvarojen vastuullisesta sijoittamisesta, eri tavoista tukea tiedettä lahjoituksin sekä pientenkin lahjoitusten merkityksestä opiskelijoille, tutkijoille ja opetukselle. Tilaisuuden lopuksi on aikaa kysymyksille ja keskustelulle sekä pientä tarjoilua. Tapahtuman toteuttavat yhteistyössä Helsingin yliopiston alumniyhdistys ja Helsingin yliopiston yhteiskuntasuhteet.

Lahjoittamalla tieteelle olet mukana auttamassa Helsingin yliopistoa rakentamaan tulevaisuutta koulutuksella ja tutkimuksella. Jo yli 5700 yksityishenkilöä ja yhteisöä on tukenut Helsingin yliopistoa lahjoituksin, ja lahjoitusvaroilla tuetaan monipuolisesti opiskelua, opetusta ja tutkimusta kaikilla tieteenaloilla. Jokainen lahjoitus on tärkeä tuki tieteelle, ja yhdessä niillä saadaan paljon aikaan!

Huom! Tapahtuman järjestelyissä on tapahtunut muutos ja se järjestetään kokonaan verkossa. Osallistujilla ei ole mahdollista osallistua paikan päällä.

Keskiviikko 3.11.2021 kello 16-17.30. Tapahtuma järjestetään kokonaan verkossa. Linkki tapahtumaan lähetetään kaikille ilmoittautuneille.


04.11. 2021 – Helsingin yliopiston Studia Generalia: Totuus

Helsingin yliopiston Studia Generalia -luentosarjan teemana syksyllä 2021 on yksi yliopiston perusarvoista: totuus. Luennot järjestetään torstaisin 30.9.-4.11.2021 Kansallismuseossa ja Tiedekulmassa sekä striimataan samanaikaisesti verkossa. Luennot ovat maksuttomia ja avoimia kaikille tieteen ja oppimisen ystäville ja ne voi katsoa myös tallenteina jälkikäteen.

Totuus on yksi Helsingin yliopiston neljästä kulmakiviarvosta. Tiede, tutkimus ja opetus pyrkivät totuuteen ja edistämään sen voittoa. Mutta kuka määrittelee, mikä on totta? Miten totuus muuttuu? Minkälaisia totuuksia menneisyyden esineet meille kertovat? Alansa huippututkijat pohtivat muuttuvaa ja näkymätöntä totuutta eri näkökulmista.

Kutakin luentoa seuraamaan otetaan paikan päälle rajoitettu määrä kuulijoita ja joihinkin luennoista on ennakkoilmoittautuminen. Lisätiedot luennoista ja ilmoittautumisesta sekä suoratoistolinkit löytyvät Studia Generalian verkkosivuilta.

30.9. klo 17-19 MUUTTUVA TOTUUS (Kansallismuseo)
Puheenjohtajat: Tuomas Heikkilä (HY) ja Eero Ehanti (KM)
• Totuudenetsijöitä ja huijareita länsimaisen alkemian historiassa
Sara Norja, englantilainen filologia
• Laivureita ja lasipikareita – uusia näkökulmia keskiajan kylien arkielämään
Tuuli Heinonen, arkeologia
• Geneetikko posliinikaupassa – muinais-DNA ja monitieteinen menneisyyden tutkimus
Elina Salmela, populaatiogenetiikka

7.10. KLO 17-19 NÄKYMÄTÖN TOTUUS (Kansallismuseo)
Puheenjohtajat: Samuli Siltanen (HY) ja Eero Ehanti (KM)
• Karjasta kirjoihin – pergamenttien biokodikologinen tutkimus
Tuuli Kasso, biokodikologia
• Näkyvää ja kätkettyä – Nousiaisten tuntematon pyhimys -veistos tutkimuskohteena
Katri Vuola, taidehistoria
• Esineiden kätketyt viestit: Mereen menetetyt nuuskarasiat
Riikka Alvik, meriarkeologia

14.10. KLO 17-19: TOTUUS JA MAAILMANKUVA (Tiedekulma)
Puheenjohtaja: Katja Valaskivi (HY)
• Totuus ja ideologia
Maria Lasonen-Aarnio, filosofia
• Tieteellinen maailmankuva vai katsomus?
Roosa Haimila, uskontotiede
• Teknologia ja ideologia
Petri Ylikoski, tieteen ja teknologian tutkimus
• Lääketieteellinen totuus ja uskomus
Markku Sainio, neurologia

28.10. KLO 17-19 TOTUUS JA YHTEISKUNTA (Tiedekulma)
Puheenjohtaja: Mika Pantzar (HY)
• Talouspolitiikka retoriikan kenttänä
Visa Heinonen, kuluttajaekonomia
• Populaatio, talous ja totuus
Ulla Lehmijoki, kansanaloustiede
• Mallit, totuus ja päätöksentako
Jaakko Kuorikoski, tieteenfilosofia

4.11. KLO 17-19 TOTUUS JA LUONNONTIETEET (Tiedekulma)
Puheenjohtaja: Teemu Roos (HY)
• Otsikko täsmentyy
Sabrina Maniscalco, kvanttifysiikka
• Matemaattinen totuus
Åsa Hirvonen, matemaattinen logiikka
• Epävarmuus ja vastuu tutkijan henkisenä ekosysteeminä
Kai Kaila, neurobiologia


08.11. 2021 – Kirjallisuuspiiri: Henrik Meinander

Henrik Tikkasen (1924-1984) komea skandaalinkäryinen 70-luvun muistelmaromaanien sarja jätti varjoonsa hänen yhteiskunnalliset kuvituksensa, pakinansa ja aforisminsa Helsingin Sanomissa 1967-1972. Historiantutkija, professori Henrik Meinander herättää rikkaasti kuvitetussa esseekokoelmassaan Terävää jälkeä Tikkasen piirustukset uudestaan eloon ja vangitsee niiden avulla jotain olennaista 60-luvun Suomesta ja sen tunnemaisemasta. Kustantaja Touko Siltala haastattelee Henrik Meinanderia Tikkasen 60-luvusta.

Henrik Meinander (s. 1960) on Helsingin Yliopiston historian professori, jonka tunnetuimpiin teoksiin kuuluvat mm. Suomi 1944 (2009), Gustaf Mannerheim: aristokraatti sarkatakissa (2017) sekä Samaan aikaan. Suomi ja maailma 1968 (2019).

Alumniyhdistyksen jäsenenä voit ostaa teoksen Tervää jälkeä nyt yli 40 % alennuksella hintaan 20 € (norm. 34,95 €) Siltalan verkkokaupasta kuponkikoodilla alumnimeinander. Koodi on voimassa 28.10.2021 alkaen.

Syksyn Kirjallisuuspiirien ohjelman ovat suunnitelleet Gummeruksen toimitusjohtaja ja kustantaja Anna Baijars ja Kustannusosakeyhtiö Siltalan toimitusjohtaja ja kustantaja Touko Siltala.

Maanantai 8.11.2021 kello 17-18, Metsätalo Sali 1 (Unioninkatu 40). Tapahtumaa voi seurata myös suoratoistona.


11.11. 2021 – Helsingin yliopiston alumni ry:n vuosikokous

Helsingin yliopiston alumni ry:n sääntömääräinen vuosikokous järjestetään torstaina 11.11.2021 klo 17.00 Kielikeskuksen juhlasalissa (Fabianinkatu 26, 3. krs). Kokouksessa mm. käsitellään vuoden 2020 tilinpäätös ja toimintakertomus, hyväksytään vuoden 2022 toimintasuunnitelma, talousarvio ja jäsenmaksut sekä valitaan valtuuskunnan ja hallituksen uudet jäsenet erovuoroisten tilalle. Kokouksen jälkeen on luvassa tarjoilua.

Kokouksen esityslista sekä toimintakertomus 2020 ja toimintasuunnitelma 2022 ovat nähtävillä yhdistyksen verkkosivuilla ja muutkin vuosikokousmateriaalit toimistolla (Yliopistonkatu 3, 3. krs) pääsääntöisesti arkisin klo 10-16 välisenä aikana. Suosittelemme olemaan etukäteen yhteydessä toimistoon, mikäli haluat tutustua materiaaleihin paikan päällä.

Voit myös ilmaista mielipiteesi kokouksessa käsiteltävistä aiheista sähköpostitse osoitteeseen hy@alumniyhdistys.fi. Virallisia esityksiä voi kuitenkin tehdä ainoastaan paikan päällä kokouksessa; kokoukseen ei ole etäosallistumismahdollisuutta. Tervetuloa mukaan vaikuttamaan yhdistyksen yhteisiin asioihin!

Torstai 11.11.2021 kello 17-19, Kielikeskuksen juhlasali (Fabianinkatu 26, 3. krs).


16.11. 2021 – Tietokirjaklubi: Anu Lahtinen

FT Anu Lahtinen on Suomen ja Pohjoismaiden historian apulaisprofessori. Hän on tutkinut erityisesti Ruotsin ajan historiaa. Hänen uusin kirjansa Ebba, kuningattaren sisar kertoo 1500-luvulla eläneestä Ebba Stenbockista. Kirja perustuu Ebban ja muiden aikalaisten kirjeenvaihtoon ja muihin dokumentteihin. Lahtinen on yhteistoimittanut myös teoksen Aatelin historia Suomessa (Siltala 2020, useita kirjoittajia).

Tietokirjaklubeilla perehdytään monipuolisesti tietokirjatyyppeihin ja -kirjailijoihin. Tietokirjallisuus kattaa 80 % kirjamarkkinoista ja Helsingin yliopisto on Suomen suurin tietokirjallisuuden sisällöntuottaja. Syksyn tietokirjaklubien ohjelman ovat suunnitelleet Humanistisen tiedekunnan dekaani, professori Pirjo Hiidenmaa ja emeritusprofessori Markku Löytönen.

Tiistai 16.11.2021 kello 17-18, Metsätalo sali 1 (Unioninkatu 40). Tapahtumaa voi seurata myös suoratoistona.


17.11. 2021 – Tiedeklubi: Lääkekehitys taistelussa sairauksia vastaan

Miten molekyylistä syntyy uusi lääke? Lääkekehityksen merkitys on korostunut koronapandemian aikana ja se kasvaa myös tulevaisuudessa. Tule kuulemaan lääkekehityksen vaiheista, mahdollisuuksista sekä alan uusimmista puheenaiheista. Tiedetoimittaja Leena Mattila haastattelee Orion Pharman Principal Scientist Olli Törmäkangasta. Marraskuun Tiedeklubin järjestää Suomalaisten Kemistien Seura.

Tiedeklubien tavoitteena on tarjota mielenkiintoista tiedeohjelmaa parhaaseen after work -aikaan. Ravintola Manalassa järjestettävien livetapahtuman lisäksi Tiedeklubien ohjelmaa voi kuunnella podcast-muodossa. Tilaisuudet tallennetaan ja julkaistaan äänitiedostoina aina tapahtuman jälkeisenä päivänä Tiederadiossa SoundCloudissa ja Spotifyssa.

Tiedeklubien pääjärjestäjä on Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV), joka vastaa muun muassa Tieteen päivien ja Tieteiden yön järjestelyistä. Syksyn 2021 Tiedeklubien ohjelmasta vastaavat Suomen ympäristökeskus SYKEKirjallisuudentutkijain Seura ja Suomalaisten Kemistien Seura. Yhteistyössä on mukana myös Helsingin yliopiston alumniyhdistys.

Tiedeklubeille on vapaa pääsy mutta tilaisuudessa on rajallinen määrä paikkoja. Paikat jaetaan ilmottautumisjärjestyksessä. Toimithan nopeasti!

Keskiviikko 17.11.2021 kello 17-18, Ravintola Manala, (Dagmarinkatu 2).


18.11. 2021 – Soc&Kom-dagen 2021

Alumniyhdistys osallistuu jokavuotiseen Svenska Social- och Kommunalhögskolanin järjestämään Soc&Kom-dageniin, jonka teemana on tänä vuonna Drömmen om det öppna samhället. Tapahtuman tarkempi ohjelma löytyy allaolevasta linkistä ruotsinkielisiltä sivuiltamme.

Torstai 18.11.2021 kello 16-18, Svenska Social- och Kommunalhögskolan (Snellmaninkatu 12).


23.11. 2021 – Kulttuuritreffit: Meren muisti – Havets minne

John Nurmisen Säätiö ja Helsingin yliopiston alumniyhdistys järjestävät valokuvallisen keskustelutilaisuuden saaristoluonnon kauneudesta ja haavoittuvaisuudesta. Tilaisuudessa pääset näkemään Raimo Sundelinin upeita kuvia ja kuulemaan tarinoita niiden taustalla. Raimo Sundelin on Suomen Majakkaseuran perustajajäsen sekä Suomen Luonnonvalokuvaajien ja Ammattiluonnonkuvaajien jäsen. Hänen kuvistaan on toimitettu useita saaristoaiheisia näyttelyitä, ja hän on toiminut valokuvaajana monissa luonnonvalokuvausta ja saaristoa käsittelevissä kirjoissa. Sundelinin spartalainen asenne ja hyvät unenlahjat ovat auttaneet häntä tallentamaan lounaisen saariston hurjia säitä, upeita maisemia, kallioita ja lintuja yli 30 vuoden ajan. Siinä ajassa ympäristö on muuttunut, eikä parempaan suuntaan. Sundelinin usko yksittäisten kuvien muutosvoimaan on vuosikymmenten saatossa laimentunut, mutta rakkaus saaristoon ja sen suojelemiseen ei.

John Nurmisen Säätiön kustantama kaksikielinen teos Meren muisti – Havets minne on valokuvaaja Raimo Sundelinin elämäntyön, tuhansien saariretkien kuvallinen dokumentti. Sundelinin vuosikymmenten aikana taltioimat kuvat paljastavat, miten lounaisen saariston elämä ja luonnon monimuotoisuus ovat muuttuneet aikojen saatossa.

Tiistai 23.11.2021 kello 17-18, Metsätalo Sali 1 (Unioninkatu 40). Tapahtumaa voi seurata myös suoratoistona.


29.11. 2021 – Linkedin-koulutus: Laita profiilisi kuntoon työnhakua varten

HUOM: Koulutuksen ajankohta on muuttunut ja se pidetään ennakkotiedoista poiketen 29.11.

Onko sinulla LinkedIn-profiili, mutta et ole varma mitä kaikkea siellä pitäisi olla ja mitä kaikkea sillä kannattaisi tehdä? Oletko aktivoimassa työnhakuasi ja haluat hyödyntää siinä parhaalla mahdollisella tavalla myös LinkedIniä? Alumniyhdistyksen LinkedIn-koulutus vastaa kysymyksiisi! Kouluttaja Merli Juustila käy läpi työnhaussa hyödynnettävät LinkedIn-kikat ja myös palvelun viimeisimmät uudistukset, joiden myötä profiilisi saattaa olla päivityksen tarpeessa. Koulutukseen osallistuaksesi tarvitset valmiiksi luodun LinkedIn-profiilin ja perustiedot palvelun käytöstä.

LinkedIn on yhä tärkeämpi työkalu uran rakentamisessa, ja vahvalla LinkedIn-profiililla tuot esiin osaamistasi tehokkaasti. Myös Alumniyhdistyksen Alumni Ambassador -ohjelma toimii juuri LinkedInissä. Alumni Ambassador on Alumniyhdistyksen keino auttaa opiskelijoita heidän urahaaveissaan ajasta ja paikasta riippumatta, ja LinkedIn-alustalla alumnit ja opiskelijat voivat kohdata helposti omilla ehdoillaan.

Maanantai 29.11.2021 kello 17-19. Tapahtuma toteutetaan kokonaan verkossa, ja suoratoistolinkki lähetetään ilmoittautuneille erikseen.


07.12. 2021 – Tietokirjaklubi: Petri Paavilainen

FT Petri Paavilainen on kognitiivisen neurotieteen yliopistonlehtori Helsingin yliopiston psykologian ja logopedian osastolla. Kognitiivinen neurotiede tutkii aivojen tiedonkäsittelyä, kuten havaitsemista, muistia, kieltä ja ajattelua. Opettajana hän korostaa muun muassa tutkivaa oppimista ja on pitkään vetänyt aivotutkimuskursseja psykologian opiskelijoille. Hän on julkaissut vuonna 2020 teoksen Kuinka ajatukset syntyvät? Kirja soveltuu kaikille lukijoille, jotka ovat kiinnostuneet aivotutkimuksen ajankohtaisista tutkimusteemoista ja ongelmista. Paavilainen sai Suomen tietokirjailijoiden oppikirjailijapalkinnon keväällä 2020.

Alumniyhdistyksen jäsenillä on mahdollisuus ostaa Petri Paavilaisen kirja Kuinka ajatukset syntyvät signeerauksella jäsenetuhintaan 24 € (ovh 34 €). Lue lisää tarjouksesta täältä.

Tietokirjaklubeilla perehdytään monipuolisesti tietokirjatyyppeihin ja -kirjailijoihin. Tietokirjallisuus kattaa 80 % kirjamarkkinoista ja Helsingin yliopisto on Suomen suurin tietokirjallisuuden sisällöntuottaja. Syksyn tietokirjaklubien ohjelman ovat suunnitelleet Humanistisen tiedekunnan dekaani, professori Pirjo Hiidenmaa ja emeritusprofessori Markku Löytönen.

Tiistai 7.12.2021 kello 17-18, Metsätalo sali 1 (Unioninkatu 40). Tapahtumaa voi seurata myös suoratoistona.


10.12. 2021 – A. I. Virtanen -palkinnon jakotilaisuus

A. I. Virtanen -palkinto myönnetään joka toinen vuosi suomalaisen kemistin ja nobelistin, professori Artturi Ilmari Virtasen elämäntyön kunnioittamiseksi, tunnustuksena kansainvälisesti korkeatasoisesta tutkimustyöstä. Palkintoa jakavat Suomalaisten Kemistien Seura, Suomen Biobio-seura (Societas Biochemica, Biophysica et Microbio-logica Fenniae) ja Ravitsemuksen Tutkimussäätiö. Palkintoon kuuluu rahapalkinto ja kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen suunnittelema hopeinen A. I. Virtanen -mitali sekä kunniakirja.

Palkinto jaetaan nyt 20. kerran. Palkinnonjakotilaisuus järjestetään perinteisesti joulukuun 10. päivänä, jolloin A. I. Virtanen vastaanotti kemian Nobel-palkinnon vuonna 1945.

TILAISUUDEN OHJELMA

  • Tilaisuuden avaus: Ravitsemuksen Tutkimussäätiön hallituksen pj. Tuomas Salusjärvi
  • “Mitä uutta tänään?” Otteita A. I. Virtasen elämäntyöstä: TkT Matti Harju
  • Suolistomikrobiston kehittyminen lapsuudessa: dosentti Anne Salonen, Helsingin yliopisto
  • Musiikkiesitys
  • AIV-palkinnon jakaminen, Ravitsemuksen Tutkimussäätiö, Suomalaisten Kemistien Seura ja Societas Biochemica Biophysica et Microbiologica Fenniae
  • Palkinnonsaajan esitys: ”Hyvät, pahat bakteerit”
  • Cocktailtilaisuus

Tilaisuuden järjestävät Ravitsemuksen Tutkimussäätiö, Suomalaisten Kemistien Seura ja Suomen Biobio-seura yhteistyössä Alumniyhdistyksen kanssa. Ilmoittaudu mukaan 3.12.2021 mennessä.

Perjantai 10.12.2021 kello 16-19, Helsingin yliopiston juhlasali (Unioninkatu 34).


12.12. 2021 – Kulttuuritreffit: Red Nose Companyn Frankenstein

Tämä teatteriesitys sopii mainiosti niin alumneille kuin lapsillekin! Mary Shelleyn luomiin hahmoihin perustuva Frankenstein on musikaalinen komedia, jossa leikitellään jännityksen elementeillä – Red Nose Companylle tuttuun tapaan klovnerian keinoin. Tervetuloa viihtymään hullun tiedemiehen ja monenlaisten hirviöiden pariin muiden alumnien tai vaikka koko perheen kanssa!

Helsinkiläinen Red Nose Company on yksi Suomen kysytyimmistä kiertueteattereista, joka tunnetaan erityisesti kahdelle klovnille sovitetuista kirjallisuuden klassikkotulkinnoistaan. Ryhmän esitykset Don Quijote, Babylon, Punainen viiva ja Juoksuhaudantie ovat hurmanneet kymmeniä tuhansia katsojia ympäri Suomen, ja edellinen koko perheen esitys Keisarin uudet vaatteet on kiertänyt teattereissa ja festivaaleilla jo kolmen vuoden ajan. Frankensteinissakin lavalla nähtävät Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama ovat olleet erottamaton klovnikaksikko jo vuodesta 2012, ja heidät tunnetaan saumattomasta yhteispelistään.

Ikäsuositus 6-100 vuotta, esityksen kesto n. 1 tunti.

ESITYKSEN JÄLKEEN

Alumniyhdistyksen kautta tapahtumaan osallistuvilla on esityksen jälkeen mahdollisuus jäädä keskustelemaan esiintyjien Timo Ruuskasen ja Tuukka Vasaman kanssa esityksen teemoista ja klovnin elämästä Aleksanterin teatterin lämpiöön (arviolta klo 13.15-13.45, tarkka aikataulu varmistuu lähempänä esitystä).

LIPUT

Alumniyhdistys on varannut esitykseen 60 lippua. Lippujen hinnat: normaalihinta 22 €, alennusryhmät (lapset, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät ja varusmiehet) 15 €. Ilmoittaudu mukaan allaolevan linkin kautta ja käy sen jälkeen itse lunastamassa lippusi Aleksanterin teatterin lipunmyynnistä (Bulevardi 27) koodilla ALUMNI. Mikäli et pääse käymään Aleksanterin teatterilla, voit olla yhteydessä suoraan lipunmyyntiin (puh. (09) 676 980, liput@aleksanterinteatteri.fi) ja sopia muista lunastuspaikoista. Liput on lunastettava 12.11. mennessä.

Sunnuntai 12.12.2021 kello 12, Aleksanterin teatteri (Albertinkatu 32).


13.12. 2021 – Kirjallisuuspiiri: Matti Klinge

Professori Matti Klingen (s. 1936) ainutlaatuinen laaja muistelmasarja valmistuu. Osa VI Täysinpalvellut. Muistelmia 2001–2021 kertoo tutkijan, kirjailijan ja opettajan tuloksellisesta 2000-luvusta: vailla viranhoidon hallinnollisia velvoitteita Klinge julkaisee laajoja monografioita, painavia tutkimuksia, poleemisia esseitä ja kolumneja. Muistelmasarja sitoo kirjoittajan kokemat aikakaudet taitavasti historiallisiin yhteyksiin ja kiinnostavaan henkilökohtaiseen dokumenttiaineistoon. Kustantaja Touko Siltala haastattelee Matti Klingeä muistelmien kirjoittamisen ja päiväkirjojen kirjoittamisen tematiikasta. Osallistuminen edellyttää ilmoittautumista.

Syksyn Kirjallisuuspiirien ohjelman ovat suunnitelleet Gummeruksen toimitusjohtaja ja kustantaja Anna Baijars ja Kustannusosakeyhtiö Siltalan toimitusjohtaja ja kustantaja Touko Siltala.

Maanantai 13.12.2021 kello 17-18, Metsätalo Sali 1 (Unioninkatu 40). Tapahtumaa voi seurata myös suoratoistona.


15.12. 2021 – PERUTTU: Tiedeklubi: Aina ajankohtaiset kirjallisuuden klassikot

HUOM: Tapahtuma on valitettavasti jouduttu perumaan sairastapauksen takia. Se pyritään sisällyttämään kevään 2022 Tiedeklubien ohjelmaan.

Vaikka kirjallisuuden klassikoita on raivattu ajankohtaisemman aineiston tieltä koulujen opetussuunnitelmissa, niiden merkitystä syvällisen ajattelun, itsetuntemuksen ja empatian kehittäjinä on korostettu. Miksi klassikoiden pariin kannattaa palata, ja millaisin näkökulmin nykyinen kirjallisuudentutkimus niitä lähestyy? Kirjallisuuden ikivihreistä keskustelevat klassikkojen talttuja, kirjallisuudentutkija FT Maria Laakso sekä yleisen kirjallisuustieteen dosentti Sanna Nyqvist. Joulukuun Tiedeklubin järjestää Kirjallisuudentutkijain seura.

Tiedeklubien tavoitteena on tarjota mielenkiintoista tiedeohjelmaa parhaaseen after work -aikaan. Ravintola Manalassa järjestettävien livetapahtuman lisäksi Tiedeklubien ohjelmaa voi kuunnella podcast-muodossa. Tilaisuudet tallennetaan ja julkaistaan äänitiedostoina aina tapahtuman jälkeisenä päivänä Tiederadiossa SoundCloudissa ja Spotifyssa.

Tiedeklubien pääjärjestäjä on Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV), joka vastaa muun muassa Tieteen päivien ja Tieteiden yön järjestelyistä. Syksyn 2021 Tiedeklubien ohjelmasta vastaavat Suomen ympäristökeskus SYKE, Kirjallisuudentutkijain seura ja Suomalaisten Kemistien Seura. Yhteistyössä on mukana myös Helsingin yliopiston alumniyhdistys.

Tiedeklubeille on vapaa pääsy mutta tilaisuudessa on rajallinen määrä paikkoja. Paikat jaetaan ilmottautumisjärjestyksessä. Toimithan nopeasti!

Keskiviikko 15.12.2021 kello 17-18, Ravintola Manala (Dagmarinkatu 2).


18.12. 2021 – Suomen Lucia Helsingin yliopistolla

Suomen Lucia 2021 vierailee Helsingin yliopistolla ja levittää lämpöä, valoa ja iloa Alumniyhdistyksen jäsenille ja heidän perheilleen. Lucia laulaa meille kuoronsa kanssa, minkä jälkeen laulamme muutaman yhteislaulun. Lucian vierailu tarjoaa loistavan tilaisuuden alumneille ja lapsille kokoontua yhdessä juuri ennen joulua. Tarjolla on glögiä ja piparkakkuja – tervetuloa!

Osallistuminen edellyttää ilmoittautumista. Muistathan myös ilmoittaa kanssasi mahdollisesti osallistuvien lasten lukumäärän.

Lauantai 18.12.2021 kello 9.30-10.30, Runeberg-sali (Yliopiston päärakennus, Aleksanterinkatu 5).