Alumni Afterwork: Tiedekasvatus

Alumni Afterwork -tapaamiset tarjoavat mahdollisuuden kuulla ajankohtaisia terveisiä yliopistolta ja tavata muita alumneja matalalla kynnyksellä lasillisen äärellä. Afterworkit järjestetään ravintoloissa tai baareissa, joilla on vahva kytkös yliopistoon tai opiskelijaelämään. Alumneille on varattu pientä naposteltavaa ja oma nurkka tai kabinetti, jossa illan vierailija kertoo meille tapaamisen aluksi jonkin yliopistoyhteisön tahon tai ajankohtaisen toimijan kuulumisia. Sen jälkeen on luvassa vapaata kuulumisten vaihtoa ja seurustelua illan aiheesta tai aiheen vierestä niin vanhojen kuin uusienkin alumnituttujen kanssa.

Kevään jälkimmäisen Afterworkin aiheena on tiedekasvatus, josta saapuvat kertomaan Maaria Linko ja Topias Ikävalko Helsingin yliopiston tiedekasvatusverkostosta. Tiedekasvatustoiminta tarjoaa kaikenikäisille mahdollisuuden laajentaa omaa tiedeosaamistaan, painottaen erityisesti lasten ja nuorten tiedekasvatusta ja sitä tukevaa opettajien koulutusta.

Tapahtuman paikkana on maaliskuun Afterworkin tapaan ylioppilaskunnan omistama, Kaivopihan ja Kolmen sepän aukion välisessä yhdyskäytävässä sijaitseva Myöhä Café & Bar. Viime vuoden lopulla avattu Myöhä on UniCafe-ravintoloiden räväkkä pikkusisko ja opiskelijoiden oma baari, jossa myös Alumniyhdistyksen jäsenet saavat jäsenetuna valikoidut juomat alennushintaan.

Torstai 25.5.2023 kello 17-19, Myöhä Café & Bar (Mannerheimintie 3, sisäänkäynti Kolmen sepän aukiolta tai Kaivopihalta).


Samanlaisia tapahtumia


© Fiskars Village, Fiskars Oyj Abp

Alumniretki: Fiskarsin ruukki

Suuren suosion saaneet Alumniyhdistyksen elokuiset päiväretket jatkuvat, ja tällä kertaa syyskauden avaa tutustuminen Fiskarsin ruukkiin Raaseporissa. Vuonna 1649 perustettu Fiskarsin ruukki oli teollisuuden edelläkävijöitä, ja tämän päivän Fiskars..

Alumnijuhla

Alumniyhdistyksen syksy huipentuu jälleen perinteiseen Alumnijuhlaan, joka on samalla Alumniyhdistyksen 35-vuotisjuhla. Yleisön pyynnöstä juhlaa vietetään parin vuoden tauon jälkeen taas akateemisen illallisen merkeissä, ja luvassa on herkullista ruoka..

Alumni Afterwork: Yliopistopappi Leena Huovinen

Syksyn Alumni Afterworkin vieraana on johtava oppilaitospappi Leena Huovinen, joka on toiminut Helsingin yliopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa palvelevana yliopistopappina vuodesta 1998. Hänet tunnetaan myös kisapappina, joka on ollut tukemassa urheilij..