Kulttuuritreffit: Nuoret 2023

Nuoret 2023 suorakaide

Toukokuun Kulttuuritreffeillä suuntaamme Taidehalliin tutustumaan Nuoret 2023 -näyttelyyn. Nuoret-näyttely on vuodesta 1939 Taidehallissa järjestetty nuorten taiteilijoiden yhteisnäyttely, joka esittelee suomalaisten tai Suomessa asuvien alle 35-vuotiaiden taiteilijoiden uusia töitä. Joka toinen vuosi järjestettävän näyttelyn toteuttaa Suomen Taiteilijaseura ja siihen ovat vuosien saatossa osallistuneet monet sittemmin legendaariseen asemaan kohonneet taiteilijat Tove Janssonista Eila Hiltuseen.

Nuoret 2023 -näyttely esittelee yhteensä 36 uuden sukupolven taiteilijaa tai taiteilijaryhmää kaikkiaan seitsemässä eri tilassa Helsingissä. Näyttely haastaa ja uudistaa kuvataiteen vakiintuneita tuotanto- ja näyttelykäytäntöjä. Näyttelyhanke luo tulevaisuuden mahdollista maailmaa, jossa kuvataiteen arvostus kasvaa yhteiskunnassa, kuvataiteilija tulee toimeen työllään ja kuvataiteesta nauttivat yhä laajemmat yleisöt.

Alumniyhdistykselle on varattu Taidehallin näyttelyyn 2 samanaikaista opastusta, joihin mahtuu yhteensä 60 alumnia. 45 minuuttia kestävä opastus on Alumniyhdistyksen jäsenille ja heidän seuralaisilleen maksuton, mutta osallistujien tulee maksaa Taidehallin pääsymaksu itse (aikuiset 14 €, alennusryhmät 8 €, alle 18-vuotiaat ja Museokortin haltijat 0 €). Opastuksen jälkeen näyttelyyn voi jäädä vielä tutustumaan tarkemmin omatoimisesti.

Keskiviikko 3.5. kello 17-18, Taidehalli (Nervanderinkatu 3).


Samanlaisia tapahtumia


Kuva: Ari Aalto / HY

Kulttuuritreffit: Yliopistomuseo

Lokakuun Kulttuuritreffeillä pääsemme tutustumaan tuoreeltaan Yliopistomuseon uuteen näyttelykeskukseen. Yliopiston päärakennuksen peruskorjauksen myötä siellä toiminut Yliopistomuseo on ollut viime vuodet suljettuna, mutta remontin vihdoin valmistues..
Alfred William Finch: Hedelmäpuutarha La Louvièresta (Kuva Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen)

Kulttuuritreffit: Väriä & valoa Ateneumissa

Marraskuun Kulttuuritreffeillä suuntaamme vastaremontoituun Ateneumiin katsomaan Väriä & valoa – impressionismin perintö -näyttelyä. Lokakuun lopulla avautuva näyttely esittelee impressionistista ja uusimpressionistista taidetta vuosilta 1860–19..

Kulttuuritreffit: Ylioppilaskunnan Laulajien joulukonsertti

Ylioppilaskunnan Laulajien perinteiset joulukonsertit kuuluvat Helsingin rakastetuimpiin jouluperinteisiin ja ovat monille tärkeä osa joulun tunnelmaan virittäytymistä. Frakkipukuiset laulajat toivottavat yleisön tervetulleeksi jo ovella, ja arjen kiireet..