Tietokirjaklubi: Minna Palmroth ja Markku Löytönen

Minna Palmroth

Kuva: Linda Tammisto

Minna Palmroth on Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professori. Hän on kansainvälisesti arvostettu tutkija ja saanut hankerahoitusta muun muassa Euroopan tiedeneuvostolta. Vuonna 2003 jukaistussa väitöskirjassaan Palmroth käsitteli aurinkotuulen eli auringosta peräisin olevan hiukkassuihkun vuorovaikutusta maapallon magnetosfäärin kanssa. Työurallaan Palmroth on työskennellyt Ilmatieteen laitoksella ja Helsingin yliopistossa. Post doc -kauden Palmroth teki maineikkaassa National Center for Armospheric Research -tutkimuslaitoksessa Boulderissa, Yhdysvalloissa.

Vuoden 2017 alusta hän on toiminut Helsingin yliopiston professorina ja vuoden 2018 alusta myös Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikön johtajana. Minna Palmroth on ollut mukana kirjoittamassa kahta lapsille suunnattua tietokirjaa. Näistä ensimmäinen käsittelee revontulia ja toinen – tyylilajiltaan faktafiktio – pohtii maailmankaikkeuden olemusta. Lastenkirjojen tärkeä tavoite on kannustaa tyttöjä tiedeuralle.

Markku Löytönen oli vuosina 1999-2020 Helsingin yliopiston maantieteen professori. Hän on ollut myös varadekaani ja vararehtori. Löytösen väitöskirja vuodelta 1985 käsitteli tietoliikennejärjestelmien alueellista kehitystä Suomessa vuosina 1860-1980. Hänen tärkeimmät tutkimusaiheensa ovat terveysmaantiede, paikkatietojärjestelmät sekä suomalainen tutkimusmatkailu ja sen historia. Löytösellä on ollut lukuisia kotimaisia ja kansainvälisiä tieteellisiä luottamustehtäviä. Hän on toiminut Suomen suurimman kirjailijajärjestön – Suomen tietokirjailijat ry:n – puheenjohtajana 2012-2020 ja on yhä Euroopan kirjailijaliittojen järjestön hallituksen jäsen.

Tieteellisen tuotannon ohella Löytönen on kirjoittanut ja toimittanut lukuisia suurelle yleisölle suunnattuja tietoteoksia, joista viisi kertoo suomalaisista tutkimusmatkailijoista lapsille ja nuorille. Kirjallisista ansioistaan Löytönen on saanut viisi palkintoa Tieto-Finlandiasta alkaen.

Tietokirjaklubeilla perehdytään monipuolisesti tietokirjatyyppeihin ja -kirjailijoihin. Tietokirjallisuus kattaa 80 % kirjamarkkinoista ja Helsingin yliopisto on Suomen suurin tietokirjallisuuden sisällöntuottaja. Syksyn tietokirjaklubien ohjelman ovat suunnitelleet Humanistisen tiedekunnan dekaani, professori Pirjo Hiidenmaa ja emeritusprofessori Markku Löytönen.

Tiistai 21.9.2021 kello 17-18, Metsätalo sali 1 (Unioninkatu 40). Tapahtumaa voi seurata myös suoratoistona. Lähetämme suoratoistolinkin erikseen tapahtumaan ilmoittautuneille.


Samanlaisia tapahtumia


Kirjallisuuspiirin tutkijatiistai: Ullamaija Seppälä

Helmikuun tutkijatiistain vieraaksi saapuu vanhempi yliopistonlehtori Ullamaija Seppälä. Hän keskustelee teoksestaan Syöpäkertomus (Vastapaino 2024), joka avaa lukijalle syövän sairastamisen prosessia. Onko tutkimustiedosta apua, kun sairastamisen kokem..
© Veikko Somerpuro

Kirjallisuuspiirin tutkijatiistai: Timo Miettinen

Maaliskuun tutkijatiistain vieraana on akatemiatutkija Timo Miettinen, joka keskustelee tuoreesta teoksestaan Demokratian aika (Teos 2024). Häntä haastattelee tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa. Demokratian aika on uusi tulkinta modernin kansanva..
Kuva: Unsplash / Elliot Reyna

Kirjallisuuspiirin tutkijatiistai: huhtikuu

Aiemmin ilmoitetusta poiketen huhtikuun sijaan Ullamaija Seppälä on vieraana helmikuun tutkijatiistaissa. Huhtikuun vieras ilmoitetaan myöhemmin. Kirjallisuuspiirissä kirjailijat ja tutkijat keskustelevat tuoreista teoksistaan. Maanantaisin painopiste on k..
© Maarit Kytöharju

Kirjallisuuspiirin tutkijatiistai: Emilia Kilpua

Toukokuun tutkijatiistain vieraana on avaruusfysiikan professori Emilia Kilpua, joka keskustelee yhdessä Hannu Koskisen kanssa kirjoittamastaan teoksesta Aurinko – tuttu ja tuntematon tähtemme (Gaudeamus 2023). Häntä haastattelee emeritusprofessori Mark..