Alumni Afterwork: Vanhan kulttuurikeskus

Alumni Afterwork -tapaamiset tarjoavat mahdollisuuden kuulla mielenkiintoisia tarinoita yliopistoyhteisöstä sekä tavata muita alumneja matalalla kynnyksellä lasillisen äärellä. Afterworkit järjestetään ravintoloissa tai baareissa, joilla on vahva kytkös yliopistoon tai opiskelijaelämään. Alumneille on varattu pientä naposteltavaa ja oma nurkka tai kabinetti, jossa illan vierailija kertoo meille tapaamisen aluksi jonkin yliopistoyhteisön tahon toiminnasta tai kuulumisista. Sen jälkeen on luvassa vapaata kuulumisten vaihtoa ja seurustelua illan aiheesta tai aiheen vierestä niin vanhojen kuin uusienkin alumnituttujen kanssa.

Syksyn ensimmäisen Afterworkin aiheena on Vanhan kulttuurikeskus, jonka vaiheista saapuu kertomaan kulttuurikeskusta itsekin pyörittänyt ja siitä kirjan koonnut FL Asko Mäkelä. Vuosina 1969-1993 Vanhalla toiminut Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kulttuurikeskus oli neljännesvuosisadan ajan suomalaisen kulttuurielämän uudistaja sekä monien uusien taiteen muotojen ja lukemattomien eturivin taiteilijoiden kasvualusta.

Vanha ylioppilastalo toimii enää vain tilausravintolana, joten tapahtuman paikkana on kevään Afterworkien tapaan suoraan Vanhan alapuolella sijaitseva Myöhä Café & Bar. Ylioppilaskunnan omistama, Kaivopihan ja Kolmen sepän aukion välisessä yhdyskäytävässä sijaitseva Myöhä on opiskelijoiden oma baari, jossa myös Alumniyhdistyksen jäsenet saavat jäsenetuna valikoidut juomat alennushintaan. Tilaisuudessa on myös mahdollisuus ostaa Asko Mäkelän ja Outi Poppin teos Vanha palaa! alumnihintaan 10 €.

Keskiviikko 4.10.2023 kello 17-19, Myöhä Café & Bar (Mannerheimintie 3, sisäänkäynti Kolmen sepän aukiolta tai Kaivopihalta).


Samanlaisia tapahtumia


ALUMNIJUHLA

Alumniyhdistyksen syksy huipentuu jälleen Alumnijuhlaan – tervetuloa mukaan juhlimaan! Luvassa on perinteiseen tapaan herkullista ruokaa ja juomaa, seurustelua ja sopivasti ohjelmaa – mm. Vuoden Alumnin 2024 valinta, dosentti ja partneri (Kari & P..

Alumni Afterwork: Pikkujoulut

Alumni Afterwork -tapaamiset tarjoavat mahdollisuuden kuulla ajankohtaisia terveisiä yliopistolta ja tavata muita alumneja matalalla kynnyksellä lasillisen äärellä. Afterworkit järjestetään ravintoloissa tai baareissa, joilla on vahva kytkös yliopisto..

Alumni & lapsi: Suomen Lucia 2023 yliopistolla

Suomen Lucia 2023 vierailee perinteiseen tapaan Helsingin yliopistolla ja levittää lämpöä, valoa ja iloa Alumniyhdistyksen jäsenille ja heidän perheilleen. Lucia laulaa meille kuoronsa kanssa, minkä jälkeen laulamme muutaman yhteislaulun. Lucian viera..