Sari Vapaavuori on alumni

polaroid_vapaavuori

Pohdin pitkään sitä, mistä löydän sellaisen vapaaehtoistoiminnan muodon, jossa voin olla tukemassa opiskelijoita heidän omilla urapoluillaan. Innostamassa ja kannustamassa mahdollisimman monimuotoisiin urapolkuihin – kotimaassa ja kansainvälisesti. Toivon myös oman esimerkkini innostavan etsimään juuri sitä omaa polkua. Teologina olen työskennellyt muun muassa brändinrakentamisen, viestinnän, markkinoinnin, yhteiskuntavastuun, vapaaehtoistoiminnan ja järjestöjohtamisen tehtävissä. Alumniyhdistyksen toiminnan kautta pääsin mukaan innostavaan ja aktiiviseen verkostoon.

Merkityksellistä on se, että olen päässyt tekemään sitä, mikä alun perin innosti mukaan yhdistykseen. Olen voinut auttaa ja innostaa opiskelijoita. Verkoston jäsenenä olen mukana vaikuttamassa. Inspiroivaa on ilman muuta se, että saan käydä innostavaa dialogia ja kuulla kiinnostavia näkökulmia, ja ymmärtää paremmin mitä yhteiskunnassa ja tieteessä tapahtuu – rohkeasti ja ennakkoluulottomasti.

Sari Vapaavuori
Teologinen tiedekunta